Iltapuhteeksi 1: Kokoelma pieniä kertomuksia

Produced by Tapio Riikonen
Kokoelma pieniä kertomuksia
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1891.
Puolukassa Rajoilla Koulutyttö Vanha juttu Ruiskahvi Hännätön vasikka Hienoa rakkautta Tulo kotiin Itkuja Mesenaatti Kunnia olkoon Viides päivä heinäkuuta Sillalla Nuku rauhassa Juopunut Huoneen haussa Siltä väliltä Viimeisessä tingassa Ystäväni ulkolainen Kummituksia Huonemies Vielä siihen mitä rakkautta…! Kuun pimeneminen Matalassa
— Taasko nuo lapset ovat olleet aholla luvatta laukkomassa. Ei niille näy olevan apua, jos ei joskus vitsaa heilauta. Siellä rämpivät päiväkaudet, liottavat vähätkin kenkäpahasensa, repivät vaatteensa ja saavat siellä kylmässä syksysateessa yskät ja muut taudit.
— Mutta mehän olimme marjassa, äiti.
— Marjassa te… Sinäkin Mikko marjassa, tuommoinen nassakan tappi, joka tuskin yllät marjaa varresta ottamaan! Mutta sitä pitää juoksennella toisten isompain jäljissä, vaikk'ei matkassa pysyisikään.
— Pysynpähän. Noin ison ropposellisen olen poiminut.
— Näytä, — no kaikkia! Eikö lie rikkoja ja raakasia astian täydeltä. Jos nyt joskus kävisittekin ja toisitte oikeita marjoja, mutta mitäs noista puolukan pahasista on, vaikka niitä kapoittain kantaisitte. — Niin, nyt värisette vilusta, raukat!
Lapset seisoivat lieden luona ja lämmittelivät kontettuneita käsiään. Siinä tungeskeli pikku Mikkokin pyylevänä ja teerevänä toisten joukossa ja taputteli kiukaan laitaan luonnottoman suuria saappaitaan, joissa vesi sisällä lotisi. Mutta ilo loisti silmästä, ja tyytyväisenä hän piteli kädessään tuohista, jonka hän ihan yksin oli poiminut kukkuroilleen puolukoita. Eikä hänen järjentynkänsä riittänyt mitenkään käsittämään, ettei hänellä siinä olisi todistus miehen työstä. Toiset, vanhemmat, joilla oli paljon suuremmat astiat, mittailivat niitä ja kinailivat, kenellä enin.
Äiti oli olevinaan suutuksissaan, toruili ja tuskaili, mutta sen näki sentään, ettei hän kovinkaan tosissaan ollut vihaisena. Hän vain tahtoi ylläpitää perheessään tarpeellista kuria ja järjestystä ja esiintyi senvuoksi ulkonaisesti ankarana ja taipumattomana, niinkuin tulee kelvollisen kasvattajan. Hyppiessään tuvassa edestakaisin moninaisissa toimissaan hän nuhteli lapsukaisia ja opetti: