Uusia savolaisjuttuja

Kirj.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1911.
Ruohtija Makkarajuttu Viilakevaanut Apina »Pislaaki»
Haovvan helemaan hoeppuvin polovikunta muistaa vielä vissiinnii majjuer Hortta-vaenoon. Noosevimmilla ee siitä oo kaet kun nim tiijjossa. Soattaa siks sattuva seoluvilleen, jos siitäe sanan solomihtoo puhheihin piästyvä ja pistää pienen muistvihjeen. Siinä se solluun seiassa sanasa Ventelälahen vaenoostae.
Ne laklangat ja virkaviitteet eevät siihen aekaan olleet niin just' justieraeituja ja mallaeltuja kun nyt näelläe kyläkunnilla. Ee tarvittu riittaella rotakollia, jos riitae riipas, ei siknaattiin supliikkia herrassyötingillä syöttäen, juottaen kirjottee kuttuuttoo. Ee ollu meellä ennen roastupija ja rootmannija, ee kihlakuntoo eekä kihlatuomarija. Moalaismiehenkään ei tarvinna tiijjustoo, millee siunoomalla soap pakkeillesa henkpuukon, vallesmannin ja ruununvoovvin tai niihin juoksupoejjat, konstaapelit, jahtvoovvit tae muut. Koko kookkaan kulumakunnan asjat ajel voan yks tänne tällätty herrantapanen. Mikä lie maht'asema alakujaan ollu ja miks lietänöö lavveemmissa laetöksissa karahtierattu, mut majjuuriks sitä voan myös hoastateltiin, jos pakko puhheelle pan, ja sen ulukomaesta sukuvakkaan ee tultu tiijjetyks, voan kuluk se meejän meeningisä Hortta-herrana.
Oeshaan ne oejjenneet otvaelemalla yheltäe Hortalta pahattii pykälät ja lak' luvettu tavullesa, mut ol majjuurissa muuvvan moalaesta meenuuttava pykälä. Yhtä siitäe, että ol olettavan puoleenen ja kivikkaottonen. Aena ne oes asjat limilleen liittynnä sillonnii. Voan kun ee ottanna ja osanna niin sanana kulukeuvoo tätä meejjän puhheen kieltä. Mitä lie ruohtia riäkännä, saksoo saksattanna tae niesnittännä venättä. Ee meejjän mies osanna sitä säksätystä kun silimät sarkanappina, kasvot hörössä ja suu seposelälläsä kummiksesa kuulla ja katella. Viuhtohan se siihen sekkaan käsilläännii, hytkäöttel hartijoetaan ja siristel silimillään ja pit jos jonniimoesta pelemuva, mut minkäpä mies mahto semmosessa supsutuksessa ja Paaäpelin poapatuksessa? Sitte aena mongerruksesa lopuks suuttuva sähäht — ja siilon ol' toesen tarkin aeka alakoo syrjäkarriin luimuilla lov'paekkoja, piipahtooksesa kiireen vilikkaan väljempään ilimaan. Eekä ookkaan ihme, jos äkkeestykkii, kun oes otvaellu ottoo selevee, eekä ottanna ja soanna.