Näkymättömiä siteitä: Kertomuksia
Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kertomuksia
Kirj.
Suom. Kaarin Francke
Suurten kertojain teoksia VI.
WSOY, Porvoo, 1905.
Jouluvieras. Reorin satu. Waldemar Atterdag verottaa Visbytä. Rouva Paasto ja Pekka Pohjola. Mamselli Fredriikka. Kertomus kalastajan vaimosta. Äidin valokuva. Jutelma Halstanäsistä. Kukistunut kuningas. Ruben eno. Henkipatot. Jumalan rauha. Kivikumpu. Legenda linnunpesästä. Tale Thott. Hautakirjoitus. Veljekset. Köynnösruusustossa. Untuvainen.
Muuan niistä, jotka olivat eläneet kavaljeerielämää Ekebyssä, oli pieni Ruster, joka osasi käyttää huilua ja soittaa kappaleita eri äänilajeissa. Hän oli alhaista syntyperää ja oli köyhä. Hänellä ei ollut kotia eikä sukulaisia. Kun kavaljeeriparvi hajosi, koitui hänelle kovat ajat.
Hänellä ei sitten enää ollut omaa hevosta eikä ajopeliä, ei turkkia eikä punaiseksi maalattua eväskirstua. Hänen täytyi vaeltaa jalkaisin talosta taloon ja kantaa tavaroitaan siniruutuisessa pumpulinenäliinassa. Takkinsa napit hän pani kiinni aina kaulusta myöten, sillä ei kenenkään tarvinnut tietää, mitä laatua paita ja liivit olivat, ja takin tilavissa taskuissa hän säilytti kalleimmat tavaransa: aukiruuvatun huilun puoliskot, litteän taskumattinsa ja nuottikynänsä.
Hänen ammattinaan oli nuottien kirjoittaminen, ja jos ajat olisivat olleet entiset, ei häneltä olisi työtä puuttunut. Mutta vuosi vuodelta harrastettiin Vermlannissa yhä vähemmän soitantoa. Kitarat lahoine silkkinauhoineen ja kuluneine ruuveineen ja ruttuinen vaskitorvi haalistuneine tupsuineen ja nyöreineen kannettiin rojukasaan ullakolle ja tomu peitti tuuman paksulta rautavanteista viululaatikkoa. Mutta kuta vähemmin pikku Ruster sai olla tekemisissä huilun ja nuottikynän kanssa, sitä uutterammin täytyi hänen hoitaa taskumattiaan, ja vihdoin viimein tuli hänestä juopporenttu. Oli hyvin sääli pikku Rusteria.
Kumminkin otettiin hänet vielä vastaan herraskartanoissa vanhana ystävänä, mutta nuristiin kun hän tuli, ja iloittiin, kun hän lähti. Hän löyhki paloviinalle ja lialle, ja kohta kun hän oli saanut pari ryyppyä tai yhden totilasin, kävi hän sekavaksi ja kertoi vastenmielisiä juttuja. Hän oli vierasvaraisten talojen vaivana.
Selma Lagerlöf
---
NÄKYMÄTTÖMIÄ SITEITÄ
SISÄLLYS:
JOULUVIERAS.
REORIN SATU.
VALDEMAR ATTERDAG VEROTTAA VISBYTÄ.
ROUVA PAASTO JA PEKKA POHJOLA.
MAMSELLI FREDRIIKA.
KERTOMUS KALASTAJAN VAIMOSTA.
ÄIDIN VALOKUVA.
JUTELMA HALSTANÄSISTÄ.
KUKISTUNUT KUNINGAS.
RUBEN ENO.
HENKIPATOT.
JUMALAN RAUHA.
KIVIKUMPU.
LEGENDA LINNUNPESÄSTÄ.
TALE THOTT.
HAUTAKIRJOITUS.
VELJEKSET.
KÖYNNÖSRUUSUSTOSSA.
UNTUVAINEN.