Olavi Auduninpoika

Kirj.
Sigrid Undset
Suomentanut
Siiri Siegberg
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1926.
Steinfinninpojiksi kutsuttiin, muuatta sukua, joka asusti Mjøsen-jarven ympärillä Harald Gillen poikain hallitessa Norjan valtakuntaa. Sen suvun miehiä oli silloin suurten talojen isäntinä melkein jokaisessa kirkonkylässä tuon järven rantamilla.
Vainovuosien kohdatessa maata huolehtivat Steinfinninpojat parhaasta päästä omaisuutensa säilyttämisestä koskemattomana ja talojensa suojaamisesta tulelta, ja he osoittivat siinä sellaista sisua ja voimaa, että se myös enimmäkseen onnistui, olipa heidän sitten taisteltava birkebeiniläisiä tai lukuisia muita valtajoukkueita vastaan, joita vuoron perään liikuskeli Mjøsenin seuduilla. Eivät he näyttäneet välittävän paljoa siitä, kutka lopuksi pääsisivät Norjan kuninkaiksi; joku suvun miehistä oli seurannut Maunu Erlinginpoikaa sekä sittemmin Sigurd Markusfostrea kauan ja uskollisesti, eikä yksikään heistä kannattanut Sverreä ja hänen sukuaan muuta kuin minkä pakko vaati. Ukko Tore Steinfinninpoika Hovista liittyi poikineen kuningas Skuleen, mutta rauhan palatessa maahan sopivat he Haakon-kuninkaan kanssa.
Mutta tuosta ajasta lähtien suvun maine alkoi jonkin verran laskea. Elämä tasaantui nyt laaksoissa, ja laki ja oikeus pääsivät taas suurempaan arvoon ihmisten kesken; eniten valtaa saivat ne, jotka toimivat kuninkaan käskynhaltijoina tai olivat olleet hänen henkivartiossaan sekä saavuttaneet siellä hänen luottamuksensa. Mutta Steinfinninpojat jäivät taloihinsa ja tyytyivät hoitamaan maitansa.
Ja kuitenkin suku kuului maan rikkaimpiin. Steinfinninpojat olivat olleet viimeisiä Ylämaan mahtimiehiä, joilla oli ollut orjia, ja he ottivat edelleenkin palvelijansa ja torpparinsa entisten orjiensa jälkeläisten joukosta. Ihmiset kuiskivat, että Steinfinninpojat olivat vallanhimoista väkeä, mutta heillä oli älyä valita alaisensa niin, että näitä oli helppo hallita. Suvun miehiä ei pidetty kaikkein viisaimpina, mutta ei heitä voinut tyhmiksikään sanoa, siitä oli parhaana todistuksena heidän osoittamansa taito omaisuuden suojaamisessa. Eivät he myöskään kohdelleet ankarasti alaisiaan, ellei joku yrittänyt nousta vastarintaan.