Jonas Durmanin testamentti

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Suom. Eero Alpi
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1912.
O-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
I. Erakon elämä ja viimeinen tahto. II. Durmanin siirtola paperilla. III. Märät jalat ja kolottava selkä. IV. Jonas Durmanin suunnitelma toteutuu. V. Hammarbossa. VI. Mutta ma laulelen murheistani . VII. Ukkosenisku. VIII. Häät Jumalan sallimuksesta. IX. Durmanin siirtolan kuningas. X. Uhrautuva nainen. XI. Neljä vuotta. XII. Muuan konsertti X:n kauppalassa. XIII. Kotiin. XIV. Remmit ja pyörät. XV. Päämäärässä.
Erakon elämä ja viimeinen tahto.
Jonas Durman oli ollut perheen surun lapsi. Vaivoin pääsi hän koulussa läpi neljä luokkaa, ja siihen hän pysähtyi kokonaan. Kauppalan huomattavammassa kauppapuodissa hän oli auttamattomasti pilannut liikemies-uransa, sanoessaan papinrouvalle isäntänsä kuullen: No, koska rouva nyt ihan välttämättömästi tahtoo tietää, niin täytyy minun myöntää, että kyllä tämä karttuuna hiukan lähtee. Maanviljelyskoulusta, joka 1840-luvulla oli Ruotsissa kaikkien yrityksissään epäonnistuneiden herrasväen-lasten viimeinen pakopaikka, hän oli karannut.
Isä ja äiti eivät kuitenkaan kadottaneet kaikkea toivoaan Jonaksensa suhteen — harvoinhan isä ja äiti yleensä niin tekevät! —, mutta vanha kapteeni Durman kuoli, ja hänen Juliansa seurasi häntä kohta perässä, ja senjälkeen oli tuskin ketään koko mailmassa, joka olisi epäillyt Jonaksen menevän suoraa tietä suinpäin hunningolle. Oli siis parasta jättää hänet oman onnensa nojaan; muutoin saattaisi hänestä koitua vaivaa. Hänellä ei ollut yhtään veljeä eikä sisarta; kolme oli kuollut ennen vanhempain manallemenoa. Sedillä ja enoilla oli heti jotain kovin kiirettä tehtävää, kun vaan Jonas tarttui salinoven lukkoon, ja kun hän halusi jutella tätien kanssa, täytyi näiden samassa ruveta tulisella kiireellä kerimään lankaa tai rientää tarkastamaan, oliko kirsikkamarjahillo päässyt hapantumaan, ja serkut eivät koskaan tahtoneet ottaa häntä mukaansa huvitteluille. Viimein sanoikin hänelle Thure, Lovisa-tädin korea poika, kimnasisti: Älä sinä aina laahaa meidän hännässämme! Etkö käsitä, että sinä, joka et ole mitään oppinut ja josta ei mitään tule, olet koko suvun häpeä!