Kuvauksia ruotsalaisesta talonpojan kodista - Sigurd - Kirja

Kuvauksia ruotsalaisesta talonpojan kodista

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Tekijän luvalla neljännestä painoksesta suomennettu.
Raumalla 1894, Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiö.
Esipuhe. Kun pikku Tiina ristillä käytettiin. Lukusilla. Kaikkien ystävä. Rakkaus. Hänestä tulee kyllä. Ainoastaan yksi lehmä. Salakapakoitsijan tytär. Pekka Juhonpojan Lassi, josta tuli mies maailmassa. Kuninkaan kyyti. Uusi lukkari. Kansalaisluottamus. Anoppi. Kun rautatie oli valmis. Kun juna kiitää kohti Göteporia. Ruotilainen. Liian myöhään.
Esipuhe.
Rakas lukija!
Olen sitonut pienen vaatimattoman kimpun luontoperäisiä kukkia, jotka olen löytänyt kotiseutuni Smålandin laihalta, mutta uskolliselta povelta, ja nyt minä tahdon istuttaa ne sinne takaisin; siinä kaikki.
Moni olisi taidokkaammin liittänyt kukat yhteen ja huolekkaammin erottanut rikkaruohon; ei kukaan olisi tehnyt sitä suuremmalla rakkaudella.
Sillä minä olen elänyt rahvaan parissa, ottanut osaa sen töissä, huolissa ja toiveissa, oppinut tuntemaan sen maailmankatsomuksen, tavannut oikeaa leikillisyyttä karkeiden pintojen alta ja kelpo sydämmiä koruttomien nuttujen alta.
Moni pitää aiheita näissä pienissä kuvissa varsin mitättöminä ja vähäpätöisinä. Ja se on siitä yksinkertaisesta syystä, että se maailma on niin pieni, joka liikkuu töllin neljän ahtaan seinän ja pikkutilallisen saran rajalinjan sisällä.
Mutta olen ollut sitä mieltä, että se maailma ansaitsee kyllä oppimista, sillä vielä on, Jumalan kiitos, meidän ruotsalainen kansamme metsissään, vuorillaan ja laaksoissaan sellaista, jotta sitä oikein tuntea on samaa kuin paljon rakastaa sitä.

Sigurd
О книге

Язык

Финский

Год издания

2014-01-15

Темы

Short stories; Swedish fiction -- Translations into Finnish

Reload 🗙