Patruuna Jönssonin muistelmat

Kirj.
Suomentanut
Arvo Haveri
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910.
I. Esittely. II. Kuinka minä aloin ansaita leipäni, jäin orvoksi ja tulin myydyksi huutokaupalla. III. Kuinka minusta neljätoistavuotiaana tuli kauppamatkustaja. IV. Kauppa-Lassi ja minä. V. Kuinka minä sain jalat oman pöydän alle ja kuinka taas menetin itsenäisyyteni. VI. Eteenpäin ja ylöspäin. VII. Koettelemuksen päivinä. VIII. Lapset. IX. Suuri päivä.
Esittely.
Suuren taloni suuressa työhuoneessa Suurentorin varrella minä istun ja ihmettelen suuresti muistellessani omia vaiheitani.
Tuolla kulmassa on pehmeä, hyllyvä sohva ja sen takana marmorijalustalla kuvapatsas, joka on maksanut kolmesataa kruunua. Seiniä koristavat hyvinkin kalliit taulut; ovatko ne myöskin arvokkaita, sitä minä en ymmärrä. Ja jalkani lepää pehmeällä Smyrnan matolla; että se on oikeata tavaraa, sen minä ymmärrän.
Ja tämä jalka itse on saappaassa, niin kirkkaan kiiltävässä, että luulisi nuoren kärpäsenkin siinä helposti taittavan jalkansa. Ja housut ovat hienointa verkaa, ja aamutakkini on maksanut yhdeksänkymmentäviisi kruunua.
Nimeni on Nils Jönsson, palvelukseksenne.
Sikari suussani maksaa neljäkymmentä äyriä, ja kun näin nautin siitä hiljaisessa mukavuudessa illallisen jälkeen ennenkuin menen levolle, muistuu mieleeni toinen koti, joka kerran oli minulle yhtä tuttu kuin tämäkin, koti syvällä metsän sydämessä mataline ovineen ja mustuneine kattoineen, vinoine seinineen ja rikkeimine seinäpapereineen; vartaassa riippui muutamia kovia leipäkyrsiä ja sen synkät, vakavat, elämän taistelussa aikasin murtuneet asukkaat tähän aikaan illalla jo nukkuivat suurissa, seinään kiinnitetyissä sängyissään.
Toinen näistä oli pieni, kuihtunut mies, jonka ahavoituneilla kasvoilla aina oli huolestunut ilme ja jonka kapeat hartiat elämän taistelu oli painanut kumariksi. Kuinka nöyrä olikaan noiden sinisten silmien katse, kuinka nopeasti kohosikaan lakki päästä, kun joku korkeampi häntä puhutteli, ja kukapa ei olisi ollut korkeampi kuin Hakalan Juha! Kuinka ohut ja paikattu olikaan vanha sarkatakki! Kuinka kylmältä mahtoikaan tuntua noissa karkeissa rohdinhousuissa, kun talven kylmimmällä pakkasella piti olla kivityössä.