Soidinsaari

language: Finnish
Tarina Koitereen malmilautoilta
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1922.
Kun etelästä puhalsivat lämpimät kevään tuulet, silloin jouduin minä harharetkilläni ensimäisen kerran Koitereen rannalle.
Syvillä nummisaloilla, erämaiden kuusikkokorvissa oli vielä paljon sulavia nietoksia, mutta Ala-Koidan niskassa lainehti jo laajalti sulaa vettä ja siinä sulassa uiskenteli joutsenparvi. Samana päivänä se oli saapunut kaukaisilta mailta ja kun löysi täällä ensimäisen otollisen levähdyspaikan, niin siinä lauloi lauhana kevätiltana joikuvan tervehdyksensä. Oudosti se laulu sykähdytti kalastajan mieltä, kun hän siihen joensuusulaan siikaverkkoa laskiessaan sen ensimäisen kerran kuuli. Oli kuin syvällä hänen povensa piilossa olisi lämmin suoni vuotamaan ratkennut, mieleen tuli valoisia kuvia menneiden keväiden kauniista päivistä. Kesken tärkeän työnsä hän silmäili kaukaa Kivilahden puolelta näkyviä rantavaaroja, niiden tummat metsät näyttivät aivan kuin ruvenneen sakenemaan ja siirtymään lähemmäksi.
Mutta ylhäältä ilmasta kuului yhtenäistä siipien havinaa, siellä lensi vähitellen kertyvien sadepilvien seassa ja alapuolella toisia lintuparvia. Sakeanaan siellä meni sorsia, rallattavia alleja ja näiden kintereillä koettivat parhaansa mukaan pysytellä kirjavasiipiset telkät ja töyhtöpäät koskelot, vaikka niitä alkoikin jo väsyttää tämä mokoma taivallus. Ne huutelivat jo edellä menijöille, että eikös laskettaisi alemmaksi ja alettaisi tarkastella sulia paikkoja. Mutta siihen urahtivat ylhäällä pilvissä pitkinä raippoina lentävät hanhet: Mikäs siinä, jääkää te vain tänne piskuiset ja sanokaa paljon terveisiä, mutta me menemme tästä vielä vähän matkaa. Ja niin ne vaihtoivat esilentäjää, kiilamaisen raipan kärkeen vaihtui toinen ilmanhalkaisija, parvi paransi vauhtiaan ja urahteli kiitoksia hyvästä matkaseurasta. Rajan yli ne painuivat kevätyön hämärtyessä, Pohjois-Aunuksen rannattomille rämeille, jossa on niiden kesäasunnot ja jossa ei ole ainoatakaan pyssymiestä.