Ihmiselon aamuna: Romaani maailman aamuhämärästä

Romaani maailman aamuhämärästä
Kirj.
Englannin kielestä suomentanut
Aili Nieminen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.
I. Maailma ilman ihmistä. II. Kolmisarvinen kuningas. III. Tulen löytö. IV. Loistavan olennon lapset. V. Puiden särkijä. VI. Tulitaistelu. VII. A-yan pelastus. VIII. Jousi. IX. Hirveä, loistava olento. X. Pimeyden kauhut. XI. Luola-asukkaiden pidot. XII. Veden pinnalla. XIII. Pelko. XIV. Pitkän unen lammikko.
Ensimmäinen luku.
Veden pinnalla liikkumattomassa, hieman kirjavan värisessä virrassa näkyi hyväntahtoinen pää, jolla oli hevosmaiset kasvot, sulkeutuvat korvareiät ja suuret pyöreät silmät, joissa oli jonkinlaista tuskallista lempeyttä.
Tuska noissa suurissa silmissä ei ollut aiheeton, sillä niiden omistaja oli juuri tullut tähän merenlahteen, jossa vesi oli haaleata ja reheväkasvuista, ja eläimet, joita hän jo oli nähnyt, olivat sekä outoja että uhkamielisiä. Mutta matalat rannat olivat täynnä vesikasveja, paljon rehevämpiä ja mehevämpiä kuin mitä hän milloinkaan oli nähnyt entisellä kotipaikallaan, ja hän oli päättänyt asettua tänne.
Aina kun joku uusi jättiläiseläin tuli näkyviin, kohosi tuo kummallinen pää ihmeellisesti vinon, pilarimaisen kaulan päässä viiden tai kymmenen, jopa viidentoistakin jalan korkeuteen paremmin nähdäkseen uutta tulijaa. Sitten se jälleen vaipui hitaasti lepopaikkaansa veteen.
Sillä kohdalla oli vesi raikasta, sillä merenlahteen, joka oli runsaasti kolme kilometriä laaja, virtasi siihen aikaan hiljalleen mahtava joki mannermaan sisäosista. Kaukaisempi ranta oli niin matala, ettei siitä nähnyt muuta kuin loppumatonta, vaalean vihreätä jättiläiskaislikkoa. Mutta lähempää rantaa reunustivat, lähes kilometrin päässä veden rajasta, jyrkät, kauniit, ruosteenpunaiset kalliot. Tasaisella maalla vedenrajan ja kallioiden välissä, lukuunottamatta leveätä rantaäyrästä, kasvoi suunnattoman suuria ja ihmeellisiä mustekalakasveja, puunkaltaisia sananjalkoja, sokeriruokoja ja palmuja, jotka huojuivat ja ryskivät paikoillaan ikään kuin jättiläiskulkijoita rynnistäisi niiden läpi. Siellä täällä kallioiden rinteillä oli suuria eläimiä, joilla oli hirveät, sahahampaiset nokat ja jotka muistuttivat joitakin linnunsukuisia petomaisia olentoja.