Punakettu: Kertomus sen seikkailurikkaasta elämästä

Kertomus sen seikkailurikkaasta elämästä Ringwaakin saloilla ja kuinka se lopulta voitti heimonsa viholliset
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut
Lyyli Vihervaara
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1920.
1. Hengen hinta. 2. Erämaan opetuksia. 3. Mustelmia ja raippoja. 4. Yksin maailmassa. 5. Puolison valinta ja voitto. 6. Polttava kannus ja sokaiseva kynsi. 7. Satimien sotkijat. 8. Muutamia lumen pikku asukkaita. 9. Sekarotuisten petkuttaminen. 10. Mustan vesikon julkeus. 11. Kuninkaallinen rosvo. 12. Siivellisten hyökkäys. 13. Keltainen jano. 14. Metsän punainen vitsaus. 15. Punaisen saksanhirven nenäkkyys. 16. Vihollisen käsissä. 17. Vieraan taivaan alla. 18. Heleästi haukkuva koiraparvi. 19. Voitto.
1. luku
Kaksi ääntä, pehmeä, kellonheleä haukunta ja äkäinen luskutus, kohosi yhdessä ilmaan huhtikuisen aamun koitteessa. Sointuva, säännötön poljento, joka milloin paisui, milloin hiljeni, näytti olevan sopusoinnussa maiseman miedon, haljakan värityksen kanssa, jonka yllä lähenevän auringonnousun harmaat ja sinipunervat valot väikkyivät. Tasankomaalla, joka oli sekalaista metsäseutua, yksinäisine taloineen, näkyi siellä täällä muutamia valkoisia laikkoja, lumi kun siellä säilyi syvissä kuopissa; mutta ylänköjen pitkällä ja leveällä etelään viettävällä rinteellä jyhkeine metsineen, joita puoleksi sulaneet ahot siellä täällä halkoivat, oli kaikkialla kevät pitemmälle joutunut. Koivikoissa ja poppelitiheiköissä sekä laidunkummuilla alkoi näkyä ohut vihreä verho. Ja jokaista vaahteraa peitti ruusunpunainen huntu, joka näytti jäljittelevän aamun rusoa.
Niin soinnukkaat kuin koirien äänet olivatkin, oli niiden herttaisuudessa kuitenkin jotakin tuhoa ennustavaa — jonkinlaista uhmaavaa ja leppymätöntä iloa. Ensimmäisten äänten kohotessa usvaisilta alangoilta vanha punainen kettu havahtui unestaan lyhyenvantteran katajapensaan alla päivänpaisteisen töyrään laella. Se oli paikalla täysin hereillä ja seisoi kuunnellen ääntä arvostelevasti. Sitten se astui jonkin askeleen alas alastonta töyrästä, jossa oli, vain pari kolme pensasta ja vierinkiveä ja jonka turve jo vihannoi hietaisen maaperän lämmöstä. Se pysähtyi pesän suuaukon lähelle, jota osittain peittivät katajapensaan ikivihreät oksat. Seuraavassa hetkessä ilmaantui toinen, vähän pienempi kettu sukeltaen pirteänä esiin pesästä ja seisoi toisen vierellä tarkasti kuunnellen.