Erään rikoksen varjo

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Väinö Nyman
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1923.
Tervaista villaa, tervaista villaa, tervaista villaa on paha kehrätä; senvuoksi karttaa hyvin, karttaa hyvin, karttaa hyvin, ennenkuin aloitat.
Vanha laulu.
Wythburnin kaupunki sijaitsi Lauvellenin juurella kapeassa laaksossa Bracken Waterin ylimmäisessä päässä. Kylä oli pieni, mutta väkirikas. Siellä asui pääasiallisesti paimenia, joiden laumat kävivät laitumella läheisillä kukkuloilla. Talot, joita ei ollut sataakaan, olivat kaikki olkikattoisia ja paksuseinäisiä.
Laakson asukkaat sanoivat kumpujen välistä kuilua kaupungin portiksi, mutta miksi kuilua sanottiin portiksi ja kylää kaupungiksi, ei kukaan voinut sanoa, vaikka ihmiset olivatkin aina käyttäneet näitä nimityksiä. Viisaimmatkin pudistivat vakavasti päätään koettaessaan selittää vieraille, että porttia pitäisi oikeastaan nimittää vahtiportiksi viertotien viereisen tuvan vuoksi. Seudun aikakirjatkaan eivät tienneet asiasta sen enempää.
Ne kukkuloiden miehet ja naiset, jotka asuivat näissä vuorisissa seuduissa noin pari sataa vuotta sitten, olivat raakoja sivistymättömiä ihmisiä. Heitä ympäröivät seudut olivat täynnä kamalia taruja ja useat olivat nähneet virvatulten palavan Deer Garth Ghyllissä ja kuulleet valitushuutoja Clarks Loupista.
He eivät voineet olla vapisematta näistä salaperäisistä seikoista puhuttaessa, kun kuu kiersi rataansa synkällä taivaalla ja tuuli ulvoi tuvan nurkissa heidän ollessaan kokoontuneina takan ääreen.
Heidän yhteytensä muun suuren maailman kanssa oli hyvin vähäpätöinen. Ratsastava kulkukauppias oli heidän nopein uutistentuojansa ja jalkaisin kulkeva rihkamasaksa kertoi heille aina viikon tärkeimmät tapahtumat. Viiden penikulman päässä pohjoisessa ratsutien varrella sijaitsi heidän Gaskarth-niminen markkinapaikkansa, jonne he veivät myytäviksi villansa ja siitä kudotut kankaansa. Lauvellenin huipulta voivat he katsella niiden laivojen valkoisia purjeita, jotka liukuivat leveää Solwaytä alaspäin. Nämä olivatkin ainoat vilahdukset heidän vuoriensa ulkopuolella olevasta maailmasta, joka heidän mielestään tuntui salaperäiseltä ja kauhistuttavalta.