Väinö: Elämäntarina

Elämäntarina
Kirj.
Helsingissä, Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö, 1926.
Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitolle omistettu.
Lukijalle. Alkusanoiksi. Lapsuus. Sairaala-aika. Nuorukainen. Äiti. Myrskyjä. Viimeinen koti.
Se ihminen, jota tässä hänen omien Muistelmiensa ja jälkeensä jättämien kirjeitten nojalla olen koettanut kuvata, oli monessa suhteessa harvinainen. Aina hänen kuolemastaan asti on minusta tuntunut, että hänen elämänsä ansaitsisi tulla oikein eri kirjana kuvatuksi. Ikävä kyllä en koskaan voinut toteuttaa aikomustani pyytää Juhani Ahoa lukemaan hänen muistiinpanonsa. Toivoin nimittäin, että tämä suuri kirjailija ja syvä ihmistuntija olisi tästä saanut aiheen johonkin mestariteokseen. Hänen kuolemansa särki suunnitelmani ja minun täytyy nyt sen tähden itse parhaan kykyni mukaan koettaa antaa kuva Väinö Willgrenistä ja niistä vaiheista, jotka kehittivät hänet siksi ihmiseksi, mikä hän lopulta oli.
Että tässä olen ollut pakotettu muuttamaan kertomuksessa esiintyvien paikkojen ja henkilöiden nimiä, johtuu siitä, että monet näistä ihmisistä ovat vielä elossa ja että ehkä ainakin muutamista heistä olisi epämieluista tuntea itsensä kuvatuissa tapauksissa.
Kirja on omistettu sille yhtymälle, joka on ottanut Suomen lasten asian omakseen, ja toivon, että se määrätietoinen valistustyö, jota Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto suorittaa, tästä lähin on suojaava maamme lapsia joutumasta sellaisen kohtalon uhreiksi, joka tuli tämän kertomuksen sankarin osaksi.
Tekijä.
Mitenkä olen onnistuva siinä tehtävässä, jonka olen ottanut, antaakseni muiden kuulla sinun elämäntarinasi, Väinö ystäväni, ja tutustuttaakseni heidät sisäiseen elämääsi sellaisena kuin minä sen tunsin?
Kykenenköhän minä näyttämään heille sinun voimakkaan sielusi ihanat kasvot sairauden runtelemassa ruumiissasi?
Ja kuitenkin täytyy minun koettaa. Tiedän, että sinä, joka niin suuresti rakastit kirjoja, olisit onnellinen itse ollessasi kirjan aiheena, ja muistan, että sinä kerran, ikään kuin leikilläsi, kysyit minulta, enkö kerran kirjoittaisi sinusta.