Satuja

Kirj.
Thomas Friman
Lukemisia Suomen rahvaalle Viipurista II.
Viipurissa, A. F. Cederwallerin kustannuksella, 1849.
Imprimatur: J. U. Wilenius .
Sa'ut. I. Aaltojärveläiset. II. Raision Kirkon Rakentaminen. III. Kuninkaatar Semiramis. IV. Kiittämätöin. V. Hasael. VI. Uskollisuus. VII. Beduiini.
Sa'ut.
Kyllä kaiketi sa’ut eivät ole mitättömät ja valistuneiltaki unouksiin jätettävät, vaan ovat suuresta arvostaki ja säilyttämisen ansaitsevatki, jos otetaan vaariin niien vaikutuksista ihmisen kansallisen ajatuksen juoksun teroittamisessa, ja älyäkki hjerättämisessä; sillä eivätkö suurimmat nerot niinkuin Shakespeare, Byron, Lessing ja moni muu, ole intoutuneet satuja lukeissaan, ja niistä nestettä imeneet ja perustusta hankkineet suurille kirjateoksillensa. Vieläpä usian ummitko Suomalaisen ymmärrys nytki pysyy kummissa ja luonnottomissa, ja kertoelmansa niistä on satu. Paljaita satuja ovat esimerkiksi Kalevalan runotki, ja muut sentapaiset Laulut, joita nykyaikoina niin ahkerasti kokoellaan, vaan itse haasti-sa’ut, joista runolliset syntyivät, ovat Suomalaisiltaki oppineilta unoutetut, pitäen niitä mitättöminä, ehkä toenperään niistä milt’ei suurempi voitto olisi kirjallisuuellemme, kuin runoista. Niin kauan kuin kirjallisuueltamme puuttuvat omituiset, Suomalaiset sa’ut, niin kauan myöski ei meille synny omituista mielle-kirjallisuutta (kaunis- eli huvikirjallisuutta), erinomaittain Suomalaista mielenjuoksua ja jutelmaa kirjallisissa teoksissa.
Jokaisen sa'un perustuksena on tapaus, joko luonnoilisessa tahi luonnottomassa muo’ossa. Näytiksi tähän suomennamme, omien puutteessa, pari vanhanaikuista satua eli tarinaa. Ne ovat otetut Jesuitin Maesseniuksen kirjoituksesta, joka on painettu Palaestra Dramatica’n nimityksellä, Kölnin kaupunkissa, 1657 vuotena. Yksi näistä on luonnollisessa, mutta toinen luonnottomassa pu'ussa.
Aaltojärveläiset.
Ennen kuin Suomalaiset joutuivat Paapeinsa valtaan, elelivät he vapaina avarassa maassansa, joka ulottui Urali tuntureista Itämereen, Obi virtaan ja Hartsi vuoriin, ja Pohjais jäämerestä Mustaan ja Kaspian merehen — niin lavia oli muinais Suomalaisten maa-ala. Kotoisessa elämässänsä heillä oli valti'aana oma luonnollinen järkensä. Jokainen talon isäntä oli kuningas ja rajatoin valtias talossansa ja pereessänsä. Keskinäiseksi kansakäymiseksi ja yhteisen vaaran estämiseksi yhistyivät likimmäiset talot ryhmihin, ryhmät kylihin, nämät pitäjihin ja pitäjät kihlakuntiin; ja jokaisesta näistä oli valittu mies, jota nimitettiin vanhimmaksi. Koska yhteistä neuvottelemista tarvittiin, niin kokoontuivat millon vanhimmat, millon taas kaikki talonisännät käräjihin, ja jos sattui vihollisia vastusteltavaksi, tahi kaukaisille maille lähetettäväksi, niin valitsivat keskuu'estansa etevämmät ja voimakkaammat itsellensä esimiehiksi vainoteillä, tahi muissa vaarallisissa retkissä, joissa tarvittiin monta urosta yhteen ja miehen älyä käytelleissä. Senlaisia esimiehiä muinais-suomalaisilla olivat Kaleva, Väinämöinen ja muut, joista muisto on meilleki säilynyt vanhoissa kansamme runoissa.