Suomen rahvaan olo Pietarissa

To'ellinen tapaus
Kirj.
Lukemisia Suomen Rahvaalle Viipurista I.
Viipurissa, A. F. Cederwallerin kustannuksella, 1849.
Imprimatur: G. Rein .
Paistoi päivä. Helevästi loisti ve'en pinta Jaakkiman lahella. Rannalla valmistettiin kohtalaista soutovenettä, johon kannettiin voipyttyjä ja parkki-vyyhtejä — Pietariin vietäväksi. Pitkä, laihan-kälviä mies, vanhoissa, vaan puhtaissa ja ehiöissä vaatteissa verhottuna, oli ikään kuin kaskiänä muille, jota kaikki veneen valmisteli'at kuuntelivat, ehkä itse teki työtä, enemmän kuin muut. Se oli jaloluontoinen, vaan köyhä talonpoika, Matti Kilkki; nyt hän oli rikasten palkollisena. Rikkaat veneen ja tavarojen isännät, piiput hampaissa, tarinoivat keskenänsä, ja ajoittain kiirehtivät työmiehiä, muistutellen heille kohta illan joutuvan. Matin vaimo ja kaksi lastansa seisoivat likeellä venettä rannalla, ja rakkau'ella surullisesti silmäilivät vanhempaansa. Loitompana kivellä istuivat sokia ukko ja nuori nainen, rinta-lapsi sylissä; he kärsimättömyy'ellä o'ottelivat veneen joutumista vesille; he matkustivat Pietariin — keräämään. Tämä kuvaus tapahtui luonnossa yhtenä selkiänä Kesäkuun päivänä, vuonna 1834.
Hyvät isännät , sanoi Matti lopetettuansa työn, jo kaikki on valmis matkalle, vaan eiköhän tuo lasti lie liian suuri tälle veneelle? Kovin istuu vene syvässä; lai'at ovat melkein veen tasalla.
— Mitä joutavia joriset, sanoi yksi isännistä, oomma myö jo sellaisia lastia kulettaneet tällä veneellä Pietariin; vain jokos varot vettä? etköhän pelkää sille tielle jääväsi, — eipähä sinua rikkautesi kaivanne.
Matti tälle pilkka-lausulle ei virkkanut sanaakaan, vaan käski kerjäläisten männä veneesen; alkoi jäähyväsiä jätellä vaimollensa ja lapsillensa; heitä likisteli ja silmistänsä vierähtivät kyyneleet, joita toki koitti peittä; vaimonsa ja tyttärensä itkivät; viisi vuotinen poikansa, Antti, pyrki Pietariin, vaan kuin sieltä lupasi tuu'a hänelle mesileivästä tehyn hevosen, kultasten korvien keralla, niin siihen poika viihtyi.