Jacopo Ortisin Viimeiset Kirjeet

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ugo Foscolo
Italiankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut
Mikko V. Erich
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.
Niccolo Ugo Foscolo syntyi Joonianmeren saaristossa Zanten saarella v. 1778 kreikkalaisesta äidistä, mutta isä oli italialainen. Äiti, johon runoilija läpi koko elämänsä oli harvinaisen hienolla ja hellällä rakkaudella kiintynyt, muutti Venetsiaan, luultavasti v. 1792. Täällä Foscolo kehittyi täysveriseksi italialaiseksi, joskin hänen sydämessään samalla aina asui erityinen myötätunto myös Kreikkaa kohtaan.
Italian onneton valtiollinen hajaannus suretti tulevaa runoilijaa syvästi jo nuorena; hänen elämänsä hartaammaksi unelmaksi koitui saada kerran nähdä isänmaansa — Danten, Machiavellin ja Michelangelon ihana maa — yhtyneenä ja voimakkaana. Monien muitten italialaisten tavoin hän riemumielin tervehti Napoleonia muka Italian vapauttajana. Sitä katkerampi oli hänen pettymyksensä, kun Napoleon Campoformion rauhassa v. 1797 luovutti Venetsian Itävallalle.
Foscolo antautui nyt sotapalvelukseen Cisalpinan tasavallassa, jonka sen herra, Napoleon, myöhemmin muutti Italian kuningaskunnaksi , ja niitti sen armeijassa monta laakeria. Hän sai tällöin laajasti tutustua pohjois- ja keski-Italiaan, — varsinkin oleskelu ihanassa Firenzessä vv. 1798-9 on syvästi vaikuttanut hänen runouteensa —, mutta hänen varsinaisena asuinpaikkanaan voi pitää Milanoa, vaikka se kaupunki ei Foscoloa koskaan miellyttänyt. V. 1808 hänet nimitettiin kaunopuheisuuden professoriksi Pavian yliopistoon; mutta Napoleon lakkautti piankin tämän viran valtiollisesti vaarallisena . V. 1811 täytyi Foscolon paeta Italian kuningaskunnasta , koska Napoleonin sensuuri oli ollut löytävinään keisaria vastaan tähdättyjä hyökkäyksiä hänen Aiace (Aiax) tragediassaan.
Pari seuraavaa vuotta Foscolo oleskeli enimmiten Firenzessä; ne olivat joka suhteessa hänen levottoman elämänsä onnellisimmat. Kun Lombardia, Napoleonin kukistuttua, joutui Itävallalle, tarjottiin Foscololle maan uusien herrojen mielen mukaan suuntailtavan valtiollisen sanomalehden toimittajan paikkaa. Hän epäröi hetkisen, mutta päätti kuitenkin lopulta säilyttää tähän asti tahrautumattoman isänmaallisen ja kansallisen kunniakilpensä puhtaana. Hän lähti maaliskuussa 1815 vapaaehtoisena maanpakoon ja joutui monien vaiheiden jälkeen Englantiin. Täällä häntä kenties olisi odottanut loistavakin tulevaisuus, sillä hän pääsi monien ylhäisten ja hienojen piirien tuttavuuteen ja suosioon, mutta hän joutui vähitellen, suureksi osaksi oman hillittömän tuhlailevaisuutensa vuoksi, taloudelliseen perikatoon ja kuoli puutteessa ja kurjuudessa syyskuun 10 p:nä 1827.