Kevätsade

Valikoima ruotsalaista lyriikkaa
Suomentaneet
Elina Vaara — Lauri Viljanen
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1926.
Esipuhe. Carl Michael Bellman Iltalaulu. Johan Gabriel Oxenstierna Mieteruno. Anna Maria Lenngren Muotokuvat. Esaias Tegnér Kuollut. Erik Gustaf Geijer Yötaivas. Erik Johan Stagnelius Kuin minä kenkään hehkunut ei. Endymion. Elegia Yölle. Huokausten salaisuus. Narcissus. Carl Jonas Love Almquist Antoniuksen laulu. Kuunteleva Maria. Carl Johan Gustaf Snoilsky Lepo Egyptissä. Verner von Heidenstam Pyhiinvaeltajan joululaulu. Selma Lagerlöf Laps, olet lempinyt. Gustaf Fröding Dolores di Colibrados. Nyt katsokaat uneksijaa. Oscar Levertin Sa kuule, sateess' elokuun. Erik Axel Karlfeldt Sinun silmäs ovat tulta. Yökohokit keskellä viljaa. Elokuunhymni. Bo Bergman Kuunpaiste virralla. Sydän. Viole d'Amour. Vilhelm Ekelund Leukadia. Palvonta. Mentyäsi, armas. Anders Österling Fantasia etelän meren rannalla. Aamuhartaus. Odotus meren rannalla. Aamun sydän Bertil Malmberg Neitsyt. Dan Andersson Laulu. Soittoniekan hautaus. Erik Lindorm Iltapäivä. Onnen hetki. Isä ja poika. Arki-ilta. Laulu nuoruudessa. Gustaf Johansson Ballaadi Johanssoneista. Ture Nerman Kaunein laulu. Karl Asplund Quand même. Pär Lagerkvist Kauneinta on hämärtyissä. Auringon hiukset. Hopeahuilu. Kirje. Sten Selander Kevätsade. Kuiva puu. Gabriel Jönsson Impromptu. Gunnar Mascoll Silfverstolpe Rovio. Erik Blomberg Ihmisen koti. Karin Boye Tähtien lohdutus. Ragnar Jändel Sataa.
Esipuhe.
Yhäti elää ruotsalaisessa laulurunoudessa se Pan, jonka Bellman, vaeltaessaan keskellä rokoko-maisemaa Fredmanin laulajaviitta harteillaan, näki lähettävän pääskysen lentämään liki maata sateen ennustajana. Useamman kuin yhden kerran se on lähettänyt kevätsateensa synnyttämään kukoistavaa lyyrillistä vuodenaikaa, ja nuortuen uusissa sukupolvissa se on virittänyt runoilijoiden soittimia läntisessä naapurimaassa. Kustaviaanista aikaa seuraa viime vuosisadan sarastuksessa romantiikka verkkaan laantuvine maininkeineen, saman vuosisadan painuessa mailleen jälleen pitkälle jatkuva uusromantiikka ja vihdoin meidän vuosikymmenillämme »nuori lyriikka». Halki näiden puolentoista vuosisadan kaikuu elämäntuore, surussakin ihmeen heleä lyyrillinen soitanto, joka ei ole jäänyt meille oudoksi, mutta jonka sävelrunsaus tarjoaa ehtymättömän nautinnon. Mieltymyksiään noudattava kuulija voi valita siitä joitakin johtosäveliä, jotka raikkaudellaan lumoavat hänen korvansa. Panin huilu kutsuu jatkuvasti runoilijoita maan puoleen. Sen soidessa elokuun sateen äänenä Levertin on kuulevinaan ritarisatujen suihkulähteen helinää, se — opastaa Fridolinin laulajahahmossa vaeltavan Karlfeldtin valitsemaan karkeasta ruislinnusta itselleen tulisen satakielen, se antaa Österlingin hienokaikuiseen lyyraan sävelen merituulen koraalista, ja nuorimmasta polvesta se houkuttelee Dan Anderssonin, työmiehen ja kulkurin, nauttimaan soittoniekkana nuoruuden villihunajaa Paison viheriöillä rannoilla. Pär Lagerkvist, muulloin elämän rumuuden ja hämärän kauhun tulkitsija, tuntee lyhyen hetken saavansa rakastaa ominansa puita, multaa ja pilviä maan verhoutuessa hämärissä tummuvaan valoon. Panin kevätsateen suhistessa Sten Selander lähestyy arkuuden vallassa maata, kaiken nuoren äitiä, ja huomaa kaiken muun vähäiseksi ikuisen kukinnan ja uudistumisen rinnalla.