Maailmankaupunki: Romaani

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Jyväskylässä, K.-S. Työväen sanomalehtiosuuskunta I.L. kustantama, 1911.
Omistettu Maksim Gorjkille .
Ensimäinen luku.
Palaa kello puoli yhdeltätoista , sanoi kenraali voimavaunujen kuljettajalle. Senjälkeen molemmat vaunuissa kulkeneet miehet astuivat hotellin käytävä-ovesta sisään.
Montague katsahti ympärilleen vavahtaen hieman etukäteen. Syynä hänen vavahdukseensa ei ollut hotellin loistokkuus, vaikka olisipa voinut uskoa, että tämän keskikaupungilla sijaitsevan hotellin komeus vaikuttaisi juuri maalta tulleeseen. Mutta Montague ei huomannut marmoripilareita, eikä kullattuja porraskaiteita, — hän muisteli vaan niitä miehiä, jotka hänen piti pian tavata. Liian paljon oli häneen kasaantunut vaikutelmia yhtenä päivänä; ensin hän oli saanut nähdä ja kuulla tuon hyörivän, kohisevan kaupungin, joka oli ollut hänen tulevaisuuden toiveittensa keskus, ja sitten hän oli kuvitellut tämän iltaista yhteentuloa miesten kanssa, joiden nimiä ympäröivät kaikki ne muistot, joita hän lapsesta asti oli pitänyt kalliina.
Käytävässä seisoskeli miesryhmiä puettuina kauhtuneisiin univormuihin. Kenraali Prentice kumarsi tuon tuostakin, kun hän Montaguen seuraamana astui portaita kohden, mistä he nousivat hississä yläkerroksen vastaanottohuoneisiin. Oven suussa he tapasivat siellä järeän, pienen miehen, jolla oli valkoiset töppiviikset. Kenraali seisahtui huudahtaen: Hei, hei, majuuri! Sitten hän jatkoi: Saanko luvan esittää herra Allan Montaguen. Kuule Montague, tämä on majuuri Thorne.
Vain hetkellisen huomion ilme vilahti majuurin kasvoissa. Kenraali Montaguen poikako olette , huudahti hän. Sitten hän pudisti toisen kättä molemmin käsin. Olen iloinen nähdessäni teidät, poikaseni!
Montague ei tehnyt poikamaista vaikutusta. Hän oli kolmenkymmenen ikäinen mies, mieluummin vanhemman ja vakaantuneemman näköinen, kuin päinvastoin; kolmen kyynärän pituisena olisi hänestä saanut kaksi sellaista miestä, kuin mikä tuo pienehkö, pyöreähkö majuuri oli. Mutta kuitenkin Montague piti sitä luonnollisena asiana, että majuuri kohteli häntä poikana tänä iltana, — hän tunsi itsensä pieneksi, kun joku vain mainitsi majuuri Thornen nimen.