Suomen päivä; Herra koulumestari

Kaksi 1-näytöksistä kuvaelmaa
Kirj.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1906.
Runokuvaelma
LOUHI. ERÄS VANHA MIES. NUORI TYTTÖ. Suomalaisia sotureita. Pohjolaisia sotureita.
Metsä. Taustana järviä, kukkuloita, laaksoja. — Yö. Aivan pimeä.
Eräs vanha mies, sauvan nojassa kulkeva, tulee nuoren tytön taluttamana.
Kyynelissä ovat miehen silmät, murhe kasvoista kuvastuu, pilvien peittämänä on otsa.
Mitä itket, oi isoni?
Kysytkö sa mitä itken! Etkö näe, etkö tiedä, ett' on kyllin suruun syytä! Katso: yö on yllä maiden, maa on tumma, taivas tumma, kaikk' on synkkää, sumeata. Onko kumma, vaikka itken: Vankina on Suomen päivä, sammunut on salon huomen, välkettä ei ees ainoata välky Suomen taivahalla. Louhi, Pohjolan emäntä, akka kuulu, käykkäleuka, kytki päivän kalliohon, kytki kuun ja telki tähdet Vaaran vaskisen sisähän. Iloa ei maailmassa, kun on poissa aurinkoinen, kun on Valkeus kadonnut, laannut päivä paistamasta.
Eikö sitten koskaan koita aika armaampi, parempi?
Kuka tietää, kuka tietää. Ehkä joskus taikk' ei koskaan — En ma toivo, en ma luota.