Korvenkylän nuoriso: Näytelmä kahdessa näytöksessä

Produced by Tapio Riikonen
Näytelmä kahdessa näytöksessä
Kirj.
PORVOOSSA, Werner Söderström, 1900.
EMÄNTÄ, 60 vuotias talonemäntä. HEIKKI, hänen poikansa; 25 vuotias. HANNA, 22 vuotias, | talon palvelijat. JUSSI, 17 vuotias, | HESE, nuori torppari. TANELI, | nuoria miehiä. VIKI, | KREETA-MUORI. OPETTAJA. KORVEN-VAARI, vanha harmaapartainen ukko.
Nuorisoa, poikia ja tyttöjä sekä vanhempia lapsia ja jokunen vanhempi mies ja nainen.
Talon vanha, mustunut tupa. Perällä ovi. Ovesta sisään tultaessa on vasemmassa nurkassa takka ja sen sivulla toinen ovi kamariin. Oikeanpuolisessa seinässä on ilman verhoja oleva ikkuna ja nurkassa yksinkertainen aukioleva sänky. Ikkunan alla pitkä penkki ja edessä pöytä sekä tuoli. Muu kalusto mielen mukaan. On sunnuntai-aamu keväällä.
Ensimäinen sarja kohtauksia.
Heti esiripun noustua tulee Heikki sisään väsyneen näköisenä, lakki niskaan painettuna ja vaatteet ryvettyneet. — Emäntä, puettuna kirkkopukuun. — Hanna esiintyy koko näytöksen ajan puukengissä ja yksinkertaisessa arkipuvussa. — Viimeisenä Jussi, joka on huonosti puettu, melkein ryysyisenä.
HEIKKI (katselee ympärilleen). Olipa onnen lykky, että tupa on tyhjänä eikä kukaan sattunut näkemään tuloani. Nyt saan edes rauhassa hengähtää ja puhdistella itseäni, ennenkun tulevat kiusottelemaan. (Järjestää vaatteitaan.) Hitto vieköön! Miten ihmeessä minä sinne metsään olin ruvennut nukkumaan; kuka minut sinne vei? On se merkillistä, ett'en sitä voi muistaa. (Pudistelee itseään.) Huh, huh! Ja on niin pahuksen kova vilukin. Hui! (Istuu retkahtaen sänkyyn.) Ei ole koko elämästä mihinkään. Jokainen lauvantai-ilta on samanlainen ja tällä kertaa oli se peräti hullua. Olen toki tähän asti tietänyt tekoni ja retkeni, vaan nyt en muista mitään. (Silittää päätään, antaen lakin pudota.) Ja kovin on tämä pääkin kummallinen. Se on niin häijyn raskas ja pitää niin ilkeätä jyminää, että oikein tuntuu surkealta sitä kärsiä. (Raappii korvansa taustaa.) Voi toki sentään, miten paljon olen mahtanut juodakaan, sillä näin kovassa pohmelossa en ole vielä koskaan ollut. Ja mitä mahtaa äitikään ajatella, kun koko yön olen viipynyt? (Haukottelee.) Hoh-hoh-hoo, kovin on surkeata tällainen elämä. Ei olisi pitänyt mennä ollenkaan, koska näin paljon tulin juoneeksi. Nyt rupeavat he kiusaamaan minua koko päiväksi. (Nousee.) Mutta minä menenkin maata, niin saan olla parhaiten rauhassa äidiltäkin. Puhukoon sitte perästäpäin, jos haluttaa.