Heinärannan olympialaiset

language: Finnish
Kyläkuvaus
Kirj.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1914.
Sunnuntai oli, lämmin oli. Ojalaisen pihalla, nurmella loikoili kyläläisiä aamupäivän lämpöisessä paisteessa. Siinä mikä vatsallaan, mikä kyljellään ja mikä selällään köllötteli, silmät puoliummessa maailman asioista haastellen. Oli mukavaa ja lämmintä siinä makailla. Pihan nurmi oli pehmeä ja tuoksui väkevältä vihannalta, päivä paistoi, ja pääskyset visertelivät pihan poikki ja halki lentäessään.
Vanhemmista miehistä oli joku nukahtanutkin selälleen, ja suu oli jäänyt auki. Mutta nuoremmat juttelivat vilkkaasti paperossia poltellen. Vanhemmat kuuntelivat ja vain väliin jonkun sanan virkkoivat.
Oli luettu suurista Tukholman olympialaisista kisoista, ja siitä juttelivat. Oli jo tullut tieto, että Hannes Kolehmainen oli juoksussa voiton vienyt.
Ja siinä nyt miesjoukossa arveltiin asiasta sinne tänne, ja niin monta oli eri mieltä kuin oli päätäkin.
»Mato se on juoksemaan», sanoi Mäenpään poika. »Ei sitä näillä mailla semmoista juoksijaa koskaan ole ollut eikä tule olemaan. Murtomaa- ja maratonjuoksu…»
Kaikki eivät olleet oikein selvillä, mitä juoksuja murtomaa- ja maratonijuoksut ovat, ja Mäenpään poika, joka oli käynyt kansanopistossa, selitti kaikki, ja toiset kuuntelivat.
»Tuli se aika maailmaan, kun semmoisia juoksukilpailuja rupesivat pitämään», kummastelivat vanhemmat miehet. »Ennen oli mies se, joka parhaiten työhön pystyi, — joka enimmän kuokkia kerkisi, — joka levähtämättä ja selkäänsä oikaisematta pisimmän aikaa jaksoi niittää tai ojaa kaivaa, — se oli mies, ja sille kunnia annettiin ja arvossa pidettiin. Niin ennen. Työntekijälle kunnia annettiin eikä juoksijoille, joilla ei juostessaan mitään valmistu…»
»Vaikka saattoi niitä olla juoksijoita ennenkin», jatkoivat toiset vanhemmat miehet puhetta, »saattoi olla, ja olikin… Olisivat siinä saaneet Kolehmaiset ja muutkin kynsiä perässä pysyäkseen…»