Irja: Kuvaus

Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus
Kirj.
Boman ja Karlsson, Hämeenlinna, 1901.
Hän oli saanut huoneensa järjestetyiksi ja istahti tyytyväisempänä keinutuoliin. Kova homma oli Irjalla ollutkin, pannessaan kuntoon huoneita. Entinen opettaja oli ollut miehenpuoli eikä ollut välittänyt niin minkäänlaisesta siisteydestä. Tulla outoon paikkakuntaan, outoihin oloihin ja ummehtuneisiin kansakouluhuoneisiin, se ei suinkaan tuntunut hauskalta.
Mutta puuhatessa alkoi Irjasta vähitellen näyttää vähän enemmän kodikkaalta ja hauskemmaltakin. Kun saisi vielä kukkia ikkunalle ja somemmat verhot… Mutta olihan vielä aikaa hommailla ennenkuin koulu alkaisi.
Hän keinutteli tuoliaan ja hyräili jotakin laulunnuottia. Kyllä näytti aika hauskalta, eivätkä ihmisetkään, joita hän oli puhutellut, tuntuneet vastenmielisiltä. Koulurakennus oli melkein uusi, komealla paikalla, korkealla mäellä, josta näkyi kauas kylälle, leveälle joelle ja suurille vaaroille joen toiselle puolelle. Toisesta ikkunasta näki kirkon, tapulin suuret, valkoiset luukut ja kirkkomaan korkean kuusikon. Ei ollut Irja seutua niin suurenmoiseksi osannut kuvitellakaan. Oli luullut, että näin kaukana Pohjolassa jo vastaa Lappi leivätön, että seutu on tasainen ja rämeinen, että vaivaiskoivut ovat pulskimmat puut ja että asukkaat käyvät poronnahkatamineissa. Häntä kummastutti nähdä hyvin viljeltyjä maita, niin kirkkaan sininen taivas ja korkeita vaaroja, jotka muistuttivat mieleen lapsuuden kultaiset päivät…
Hän unohtui katselemaan ulos leveälle joelle, — joka, kuin kaarena kulkien, vuolaana virtaili ja kierteli somia saaria, — vastapäätä oleville kukkuloille, jonne syyskuun aurinko niin kumman kelmeästi paistoi… Olikin yhä niin lämmin ja hauska sää, tuntui kuin kesä vielä kertaisi jälkensä, kuin vielä kerran tahtoisi mieleen painaa ollutta, lyhyttä ilon aikaa. Paikoin jo koivun lehti oli kellastunut, mutta pihlajat punoittivat lehdikköjen keskeltä kuin mansikat mättäistään.
Silmä ihaili seutua, mutta ajatus kiiti kaukana, tuli ja meni. Väliin Irja raskaasti huokasi, väliin hymyili muistoilleen. Hän oli vielä niin nuori. Pari vuotta oli ollut opettajana, sitten kun seminaarista pääsi. Ja hän oli kaunis ja verevä. Sen hän tiesikin hyvin. Sillä hänelle oli niin monet kerrat sitä vakuutettu…