Koskenlaskijan morsian

Väinö Kataja
Koskenlaskijan morsian
Romaani peräpohjolasta
Elettiin vuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut. Nuottaniemessä, Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun taloon varrottiin kuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut moneen vuoteen joutanut poikkeamaan näille seuduille. Pohjois-Ruotsissa ja laajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli kierrellyt vuosikausia lepoa nauttimatta.
Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkainta saarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän jouti tulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oli Nuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, sillä joka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tuli kristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päin oli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapui valoa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealle tielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.
Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, että saarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle. Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymään Paloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemään Nuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...
Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut koko Torniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaa pirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama. Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin joku kuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päin saarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloin kerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomen puolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.
Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet, nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaan kilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivät menettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunen vanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksen postillasta jonkun luvun.