Kulmuja 2: Kuvia elämän varrelta

Produced by Tapio Riikonen
Kuvia elämän varrelta
Kirj.
Hämeenlinna, Boman ja Karlsson, 1903.
Lukijalle. Maailmalta takaisin. Syksyinen unelma. Suuri sielu. Hallaa pelätessä. Kuva niityltä. Karjanäyttelyssä. Eräs reipas nainen. Eräs sonniyhdistys. Mustan Pekan tuvassa. Unohtunut rakkauteni. Kaiholaamme. Erika.
Tämä on kuva omasta elämästäni, tarina, jonka tahtoisin kertoa…
Sillä kohta kai loppunevat nämä ilottomat iltani, kohta yöni aamuksi valkenee, ja kohta kai laulanevat linnut väsyneelle ystävälleen. Siksi tahtoisin kertoa ennen levolle menoa ja muistella hallan tuhotöitä syyskuun raikkaana aamuna.
Kaksi on minulla peltoa, joita viljellessä ikäni on huvennut ja voimani vähentynyt.
Ja halla on viljan vienyt kummastakin.
Toinen peltoni on vankan vaaran kupeella, etelän rinteellä. Siihen näkyy kaukainen, siintävä etelän taivas, lämpimän auerta ja silkkipilviä poutaisina kesäiltoina. Kuokkien kivikkoon peltoni valmistin ja kasasin kivet roukkioiksi. Hauskaa on ollut sitä viljellä. Riemu raikui ilmassa kevätiltoina, kun käen kukkuessa siihen siementä heitin, ja hauskasti päivä paistoi, kun sirppineni leikkuuseen läksin. Teräistä viljaa siitä olen saanut, ja suuri on iloni ollut talvelle lähtiessä. Ikävöiden aina touon aikaa varroin ja toivoen taas sirppini teroitin, kun elokuun hauskat hämyt Pohjolani päiviä lyhensivät. Vaanihan halla vaaran takana, teroitti veistään ja pani pakkaseksi, mutta jätti koskematta peltoni, ja hyisen hyhmänsä vaaran taakse.
Niin hauskasti kuluivat eloni päivät ja talvetkin lyhyiltä tuntuivat. Rakas, oma peltoni! Ei hukkaan valunut otsani hiki enkä talven tullen nälkää nähnyt. Sain palkan vaivoistani ja hauskoja muistoja työstäni …
Toinen peltoni on rinnassani, syvällä sydämen kammiossa. Sitäkin peltoa viljelin yhtä rintaa vaarapeltoni kanssa…