Kun isoja herroja kulki Heinärannan kautta

language: Finnish
Kyläkertomus
Kirj.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1913.
Heinärannan Horslunti oli palannut postikonttorista ja saapui kotiaan, pinkka sanomalehtiä ja asiakirjoja kainalossaan.
Hän istahti asianajajatuolilleen ja alkoi lueskella lehteä…
Oli yksi uutinen, joka sai hänen verensä vilkkaaseen liikkeeseen. Se oli uutinen siitä, että Suomen kenraalikuvernööri matkustaa piakkoin Lappiin tätä tietä, tästä Heinärannan kautta.
Se oli mainio uutinen Horsluntin mielestä, ja monesta aikaa tuli hän hyvälle tuulelle. Hän olikin ollut monta viikkoa äreänä ja suutuksissaan koko maailmalle. Ja syytä olikin.
Talvikäräjissä oli hänelle käynyt sangen nolosti. Vanha tuomari, joka ei ollut koskaan sietänyt Horsluntia, oli saanut hänet kiinni törkeästä valheesta, suuttunut ja käskenyt Horsluntin oikeussalista pois. Ja lukenut tuomion, ettei Horslunti saa enää esiintyä kenenkään asianajajana tässä kihlakunnanoikeudessa…
Se oli harmittanut ja harmitti Horsluntia, joka vuosikymmeniä oli ollut kaikilla käräjillä niinkuin kukko linnan päällä. Olikin ja tuntuikin käräjämiehistä siltä kuin ei käräjätuvassa olisi ollut oikeaa »tunnelmaa», kun Horslunti ei sattunut olemaan huutamassa ja sukkeluuksiaan jakamassa. Kaikki olivat hänen apuaan ja neuvojaan tarvinneet, ja suuressa arvossa hän uskoi olevansa. Silloin — viime talvikäräjissä — kyyditsee hänet vanha tuomari pellolle.
Horslunti oli kiroillut sen päivän, ja kun hän seuraavana päivänä meni vanhan tavan mukaan käräjätaloon iltahämyssä, kuuli hän kuistista kaksi outoa miehen ääntä:
»Jo se lurjus ja valehtelija Horslunti viimeinkin kuuluu saaneen potkut asianajajatoimesta», sanoi toinen ääni.