Noidan kirot: Kuvaus Lapin rajoilta

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kuvaus Lapin rajoilta
Kirj.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1914.
Varhaisen kevätaamun kirkkaassa loistossa kiilteli järven pinta tasaisena ulappana. Mailla ja metsissä ei hanki vielä kantanut, mutta täällä järven selällä oli mainio lipee ja verraton kulku. Poron kavio ei luiskahtanut paisteen reikimältä hangen pinnalta eikä pienoinen reki päässyt siipeämään. Vain silloin kun he talon rannasta ajoivat alas järven jäälle, siipesi poron reki rantaporeen sileällä pinnalla ja silloin Selma hiukan kiljahti. Mutta Simo vain tempasi hihnasta, ja pian he pääsivät rantaporeen yli ja joutuivat seljemmäs järveä.
Siinä vasta ohjasi Simo poronsa Utuniemeä kohti.
Utuniemi! Järvi oli penikulmien laajuinen ja myrskyinen ja oikullinen. Selma ei ollut koskaan Utuniemessä asti käynyt, vaikka tämän ristiaalloistaan tunnetun Raahonjärven eteläpäässä oli hänenkin kotinsa, Rantamaulan talo. Oli vain usein kuullut Utuniemestä puhuttavan, ja rippikoulu-aikana oli hän tullut tuntemaan Simon, Utuniemen nuoren isännän. Selman mielestä oli jotakin kummallista siellä Utuniemessä. Hän muisti, että kun he kalassa kulkivat ja loittonivat kauas kotirannasta, siinsi kirkkaina kesäöinä hyvin kaukaa järven ulappain takaa niemen nenä ikäänkuin usvan seasta…
Sieltä siintää Utuniemi , sanottiin hänelle.
Ja hän muisti isän kertoneen, että se niemi aina näytti olevan usvan seassa, kun sinne järveltä päin katseli. Olipa kesä tai talvi, aina sieltä näkyi usvaa…
Selma kuuli poron rautakellon kalkkuvan, kun se tasaisesti tolvasi pitkin järven pintaa. Kotikylän vaaran takaa alkoi aurinko näkyä, ja yhtäkkiä oli koko kylä kirkkaankellertävän valon vallassa. Selman koti oli järven rantaa likimpänä, ja sen ikkunain läpi paistoi aurinko niin, että asuinrakennus oli kuin tulessa…
Hän käänsi samalla katseensa pohjoiseen päin, jossa hyvin kaukaa järven toisesta päästä siinsi korkeita, valkopäisiä vaarain lakia; niiden kyljiltä erotti tummat kuusikot, varjossa vielä. Ääretön ja asumaton oli ympäristö niin kauas kuin silmä kantoi. Ainoastaan kylän lähellä näkyi järven rannalla, järveen laskevan metsäjoen suussa, joku pienoinen, vinosuinen laukkupuoli-lato, harmajana pilkkuna metsänlaidassa kyyröttäen…