Tullikavaltajia

Kuvaus Torniojoen varrelta
Kirj.
Hämeenlinnassa, Ari A. Karisto Oy, 1911.
Syysmunakan aika oli.
Teillä ja vainioilla vastasi vielä routa reenrautaan, mutta joen jäällä oli liukas ja sileä keli. Tornionjoki oli pari päivää ollut jään peittämänä suvantopaikoissaan. Jalan kuljettiin jo poikki jään Suomen puolelta Ruotsin puolelle ja päinvastoin. Vasituisia talviteitä ei ollut vielä tikoitettu.
Talonsa pihalla seisoi Palomäen isäntä ja katseli joelle päin. Kuulakan kaunis ja kylmän kolea oli marraskuun päivä, kun aurinko kuin hyvästiä jättäen kulki matalalla taivaanrannalla. Jo pohotti valkoiselta joen jääkin, johon pakkanen öisin ripoitteli huurretta. Mutta harmaanmustilta näyttivät vielä korkeat vaarat joen toisella rannalla, sillä talven lumi ei ollut ehtinyt niiden puuttomia lakia peittää.
Poikki joen näkyi olevan menossa pari miestä — juuri pääsemässä jo ruotsinpuoliselle rannalle. Palomäen isäntä katseli miesten menoa ja höpisi itsekseen:
— Saapa nähdä eikö jo hevosellakin joku tänä päivänä aja poikki!
Ja kun hän vielä lisäksi huomasi, että poikki pyrkivät miehet eivät isosti varoneetkaan jäätä, vaan näyttivät kävellä viuhtovan niinkuin paksun jään aikana ainakin, höpisi hän:
— No nyt, näen mä, kestää hyvinkin hevosella ajaa.
Täältä talonsa pihalta olikin Palomäen isännällä mainio tilaisuus katsella vastakkaiselle Ruotsin puolen rannalle. Talo oli korkealla mäellä, josta näki pitkin jokivartta sekä ylös- että alaspäin, ja Ruotsin puolelle näki moneen kylään, ja sopi siihen kahden pitäjän kirkontornitkin näkymään. Ja aivan vastapäätä, joen rannalla ja korkealla törmällä, oli rikkaan Ruotsin puolen kauppiaan Lampan komea kauppakartano.
Mutta ei kyliä eikä kirkkoja ollut Palomäen isännällä nyt aikaa katsella, vaan hän koetti arvata mitä Lampassa hommailtiin.