Pohjolan puolukoita: Keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä

Keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä
Helsingissä,
J.C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa,
1882.
Rippilapset. (E. Tegnér) Runoja. (C.J. Stagnelius) Wladimir Suuri. Elegia 6. Linnut Syksy. Elegia 20. Runoja. (F. Schiller) Kylväjä. Odysseus. Juhaniitti-ritari. Pompeji ja Herkulaneum. Zeus Herkuleelle. Muinais-teokset pohjois-matkaajalle. Kohdallansa pysyy. Teofanis. Avain. Viisaus ja mielellisyys. Tähtitieteellisiä kirjoja. Minun uskoni. Genius nurin-päin käännetyllä soitsulla. Naisen avu. Ihanin ilmestys. Toivo ja täyttämys. Yhteinen kohtalo. Kertoma-heksametri. Oisitko. Pietarin kirkko. Saksalainen live-näytelmä. Tiede. Kant ja hänen selittäjänsä. Runoja. (B.E. Malmström) Angelika. Kevät-päiviä. Joki. Frans Mikael Franzén 1847. Runoja. (Alkuperäisiä). J.L. Runeberg'in muisto. Keväällä. Tappelu Demmin'iltä. Kultani kunnia. Luonnon temppelissä. Hauta. Taittunut kukka. Kuoleman kynnyksiltä.
Rippilapset.
(E. Tegnér.)
Helluntai, ihastuksen päiv', oli. Maa-kylän kirkko, Valkea, aamuisess' valossaan oli. Tornilla, kussa Kukko metallinen on, sätehet kevät-päivyen loisti Niinkuin apostolillen tuli-kielet kiilteli muinoin. Taivas siintävä on, hatussaan kevät ruusuja kantain On pyhä-vaatteissaan, jopa rauhaa, riemua huokui Tuuli ja myös purokin. Kukat kuiskasivat, puna-huulet, Rauhan-tervehystään; ilo-mielin lintuset metsän Oksilla laulelivat, ihanasti kiittäen Luojaa. Kalmisto, laastuna nyt, oli puhdas. Porttiki vanha Kaunis, lehtevä ol'; kukin rautainen risti nyt kantoi Seppelen tuorehen, min sitonut oli rakkaus äsken. Tiiman-patsaskin, joka kummulla kuolleiden kesken Ainaki on sata vuotta jo seisonut, kukkia kantoi. Niinkuin harmaja-pää, kylän ennus-pappi, jot' lapset, Lapsien lapsetkin sen syntymäpäivänä kruunaa, Seisoi tietäjä siell' ijäkkäänä, ja mykkänä näytti Sormella rautaisell' kivitaulua, mittasi aikaa, Tyynenä kun ijäisyys nukahtaa hänen ympärillänsä. Kaunistettuna myös sisä-puolelta kirkko on, sillä Nuoriso, vanhempain sekä taivahan toivo ja lempi, Alttari-juuressa nyt oli uusiva kastellen liiton. Pesty ja siivottu siis joka nurkka on, poistettu tuoksu Seinistä, holvistakin, somien myös penkkien päältä. Kukkais-tarhana on koko temppeli; johti se mieleen Leht'-majan juhlaa juur'. Jopa kasvoi muurilla lehto Aatelikilvestäkin, ja se tamminen saarnajatuoli Kerran viel' vihoittaa, kuni muinoin Aaronin sauva. Sielläpä raamattu on ihan lehtien alla, ja kaula Hopea-kyyhkyisen koristettuna on vilukoilla. Kuorissa seppeli suur' kävi ympäri taulua, jonka Hörberg maalannut on; kuten aurinko pilvistä silmää, Lehdosta katselivat kiharaiset enkeli-kasvot. Messinkikruunuki nyt, ihan kirkas, holvissa hohti. Piipuissa kynttilöiden asemesta nyt liljoja nähtiin. Kellojen ääni jo on helähdellyt; vuorien, laaksoin Laumat kuuntelemaan oli tulleet oppia oivaa. Kuuleppas! kumisee yht'-äkkiä urkujen äänet, Haastavat taivahan kieltä ja liitelevät kuni henget. Niinkuin Elias, kun levätin hän pilvestä heitti, Tempasi sieluki pois tomuvaipan, ja veisasi kansa Het' sopusointuisest' ihanan, iki-mainion virren Wallin'in tekemän, tuon Pohjan Taavetin-harpun, Nuotilla herttaisella, min Luther laati, ja veisun Siivillä taivoa kohti nyt lens' joka sielu, ja kasvot Loisteli ihmisten, kuni Thabori-vuorella Herran. Kas, tuli temppelihin nyt lauman arvoisa paimen. Hän oli kaikillen isä, niinpä hän kutsuttiinkin. Kristityn vilpittömyys soristus oli harmaja-päisen. Hän oli armahinen; kuin taivahan enkeli kulki, Laumojen keskellä hän, totisuuskin miettivä nähtiin Otsoa kirkastavan, kuni hautojen sammalta päivyt. Kuin runo-innossaan (ruso illan, mi kalvettuneena Sielussa haamoittaa viel' muistona luomisen päivän) Taituri, taivasten sulo-kulta, Johannesta maalaa Patmossa silmääväks' päin pilvihin, harmaja-pääksi, Niin oli vanhus tää, niin silmät ja hopea-tukka. Nousivat seisomahan numeroituissa penkeissä kaikki. Ah, kuinka herttaisest' ikä-mies joka puolelle katsoi! Viittasi terveisiään sekä rauhaa, käyskeli kuoriin. Kaunis ja juhlallinen oli kirkon-palvelus sitten; Virsiä veisattiin, rukoeltiin, saarnasi vanhus. Virtasi sen sydämest' monikin sana kansahan, niinkuin Koittehen kaste ja niinkuin korvessa taivahan manna. Kaikki kun päätetty ol', esihin meni kuorihin paimen, Nuoriso jäljissään. Pojat oikeallen asetettiin, Vartaloltaan solakat, puna-posket, kiehkura-päätkin. Lemmen kukkaiset, siveät sekä puhtahat neidot, Poskilla aamun koi, vasemmalle puolelle astui, Ristissä sormin vaan alas laattiahan yhä katsoin. Alkoi nyt luetus: kysymyksiä lapsille tehtiin. Ensin vastasivat soperoisella äänellä lapset, Vaan ukon katsahdus pian rohkaisi heitä, ja tiedot Taivahan juoksivat kuin puron aaltolot huulista lasten. Aina kun vastattiin ja kun mainittiin nimi Jesus, Poikaset notkistivat heti päätään, niiasi immet. Paimen herttainen, valo-enkeli nuorison kesken, Lapsillen selittää lyhyeen Jumalan pyhät neuvot, Tarkkahan, kumminkin ihan selvään; kaikki se korkein On opiss', veisussakin heleää, tajuaa sitä lapsi. Niinkuin elpyvi, kun kevät koittavi, kukkasen poimi, Lehdet puhkeavat vähitellen, ja paahtava päivä Kultavi, purpuroitsee nämä, kunnes kukkanen kypsi Tuoksuavan kuvun aukaisee sekä tuutivi tuuless', Täälläki kehkeni niin yhä lasten sielusta ristin Kaita ja kallis tie. Isät, äidit taampana kaikki Seisovat, silmissä veet, ihastuin, kun nuoriso taisi.