Kirjoja ja kirjailijoita II

Kirj.
V. A. Koskenniemi
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1918.
Aleksis Kiven kirjeet. Kaarlo Kramsu, vapaan Suomen runoilija. E. Aspelin-Haapkylä kirjallisuusarvostelijana. Papin tytär . J. Siljo. F.E. Sillanpään esikoisteos. Kansallista itsetutkistelua . Gustav Philip Creutz. Topelius lyyrikkona. Arvostelusta ja arvostelun arvostelusta.
Eräs kirja kansanvallasta. Leo Tolstoi ja Venäjän vallankumous. Georg Brandesin teoksia I & II. Tshekkiläiset maailmansodassa. Romain Rolland ja hänen Jean Christophensa . Emile Verhaeren ja hänen viimeinen runokokoelmansa. Tutkimus Gustaf Frödingistä. Shakespearen ja Cervantesin päivänä.
Goethe ja Luther Goethen äiti Eräs Goethen ystävätär Goethe sotakirjailijana Goethe ja Napoleon
Tähän kokoelmaan, samoinkuin sen edeltäjäänkin, kerätyt kirjoitelmat
ovat alkuaan laaditut sanoma- ja aikakauslehteä varten ja niissä
julkaistut.
Helsingissä, helmikuussa 1918.
Jos voisimme ajatella, että joku kävisi lukemaan Aleksis Kiven
kirjeitä tietämättä ennakolta mitään niiden tekijästä, voisimme siitä
huolimatta olla varmat, että lukija saisi voimakkaan vaikutelman hyvin
omalaatuisesta ja epätavallisesta ihmisestä ja persoonallisuudesta.
Aleksis Kiven jälelle jäänyt kirjevaihto mahtuu vajaan sataan
kirjansivuun, mutta sen psykolooginen todistusvoima vetää vertoja
monelle laajalle autobiografialle ja elämäkerralliselle tutkimukselle.
Niin paljaana värähtää siinä vastaamme se elämänhermo, jonka tunnemme
Seitsemän Veljeksen, Nummisuutarien ja Kanervalan runoudesta, että
jokunen lukija voisi ehkä sitä paikoin säpsähtää, ikäänkuin esirippua
olisi raotettu johonkin, mikä ei ole tarkoitettu yleisön silmiä
varten. Kaikki Kiven kirjeethän ovat kirjoitetut, sen voinemme
hyvällä syyllä olettaa, ilman pienintäkään ajatusta julkisuudesta, ja
muutamiin kirjeihin nähden on tekijä suorastaan pyytänyt vastaanottajaa
kohta luettuaan hävittämään ne. Aleksis Kiven kirjeet ovat siis
ulkopuolella kaiken kirjallisuuden (mitä ei suinkaan voi sanoa kaikista
runoilija-kirjeistä), ne ovat verrattavat vuorosanoihin, joita on
vaihdettu ystävien kesken, tunnustuksiin, joita on kuiskattu jonkun
uskotun korvaan. Ja kuitenkin: mieluummin antaisi Kiven monenkin
lyyrillisen kappaleen tai pikkunäytelmän mennä unohdukseen kuin
näiden kirjeiden. Ne sisältävät mitä mieltäkiinnittävimmän romaanin,
runoilija-elämäkerran, tarkoituksettomasti syntyneen ja sentähden sitä
lahjomattomamman, kuvauksen ihmiskohtalosta, joka näköään on niin monen
muun kaltainen, ehkä ilottomampi kuin useimpien, mutta jonka tiellä
kauneimmat runoilijaunet ovat kukkineet.