Runouden kuvastimessa

Kirjoja ja kirjailijoita
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1925.
Nietszche lyyrikkona. Heinrich Heine. Johdatus Goethe-luentoihin.
Gundolfin Goethe-teos. Eräs itävaltalainen kertoja. Historian ja runouden rajoilta. Kaksi venäl. emigranttikirjallisuuden tuotetta. Anker Larsenin Viisasten kivi . Birger Sjöbergin Fridas bok .
Montaignen Tutkielmat . Anatole France tohveleissa ja ilman tohveleita. Paul Bourget'n romaani perinnöllisyydestä. Joseph Caillaux'n muistelmat. Giovanni Papini ja hänen teoksensa Kristuksen historia .
Fredrik Cygnaeus redivivus. Gunnar Castrénin teos Juhani Ahosta. Kirjojen elämä.
Se joka ensi sijassa etsii lyyrikkoa Nietzschessä, löytää hänet epäilemättä alkuperäisimpänä ja voimakkaimpana niistä proosateoksista, jotka ovat antaneet Nietzschen nimelle sen aseman europpalaisessa tietoisuudessa. Hänen omalaatuisessa aforistisessa proosatyylissään tunnemme hänen lyyrillisyytensä väkevimmät siivenlyönnit. Mutta varsinaisen runomuotoisenkin lyriikan alalla on Nietzsche piirtänyt lähtemättömästi nimensä kirjallisuuden historiaan, niin ettei voi ajatella mitään edustavaa saksalaista runo-antologiaa, josta yli-ihmisen filosoofi olisi unohdettu. Itse asiassa luovat Nietzschen harvat runot mieltäkiinnittävää valaistusta tekijänsä kehityshistoriaan, samalla kun monet niistä kuuluvat tiiviissä voimassaan niihin lyyrillisiin tuotteihin maailmankirjallisuudessa, jotka kerran luettuina jäävät elämänajaksi lukijan mieleen. Tällaisten runojen merkitys on arvaamattoman suuri, ne muuttuvat vereksi meidän vertamme ja lihaksi meidän lihaamme, ne eivät vain puhu meille, ne puhuvat meissä , ja virittäessään tunteitamme ja ajatuksiamme muuttuvat ne mahdiksi meidän elämässämme. Ne nousevat, kerran kuultuina ja luettuina, elämämme vaiheissa usein huulillemme tietämättämme, ne ovat kuin sanantuojia niistä sielun hiljaisista syvyyksistä, joissa kohtalomme taotaan. Runoilijalle saattavat hänen tuotteensa ennustaa hänen tulevia vaiheitaan, koska hän luomisensa hetkenä ei anna muotoa vain sille, mitä hänessä on tietoista ja valmista, vaan myöskin sille, mitä hänessä on tiedotonta ja epävalmista, aavistelevaa ja itävää. Sama on tavallaan laita sen joka tiedottomasti muististaan reprodusoi runoilijan säkeitä. Hän näkee unta runoilijan sanoilla ja hänen uneensa voi menestyksellä sovittaa psykoanalyysin menettelytapoja. Niin saattavat lyyrikon säkeet välittää meille silmänräpäykseksi yhteyden sen kanssa mitä meidän sisässämme tapahtuu, antaa meidän aavistaa sen virran syvyyttä ja suuntaa, joka mahtavilla aalloillaan kuljettaa meidän tietoisuutemme kevyttä purtta.