Ampiaispesä

Kyläkertomus
Kirj.
Oulussa, Pohjolan Kustannus-Osakeyhtiö, 1917.
Maaliskuu oli lopuillaan. Kolmojoki oli luonut jääpeitteensä ja virtaili tasaisesti lämpimässä auringon paisteessa.
Kolmojoki oli aikoinaan virtaillut koskemattoman metsän läpi. Vähitellen sen rannoille oli muodostunut viljelyksiä ja taloja, ja nyt se jo eroitti toisistaan kaksi kyläkuntaa, jotka olivat sen äyräille muodostuneet. Kyläkunta olisi oikeastaan sopinut olemaan yhtenä, mutta se oli jotenkuten eroittunut kahdeksi. Joen pohjoispuolinen kyläkunta sai joesta nimensä ja eteläistä sanottiin Korpijoeksi, koskapa sen kylän asukkaat vieläkin väittivät Kolmojokea aikoinaan sanotun Korpijoeksi.
Korpijoen kylässä on ainoastaan muutamia huomattavia taloja. Mikkola, kylän rehevin talo, on keskuksena ja siinä isäntänä Iisakki, Hämeestä aikoinaan muuttanut vanhapoika. Mainittava on myöskin Miirun talo, jossa toimeliaana isäntänä hääräilee Jooseppi. Hänellä on vaimona teräväkielinen Eveliina ja Eveliinalla Eedla-niminen tytär, ainoa talossa.
Kertomuksen vuoksi on myöskin mainittava, että Miirun peltojen päässä on mökki, jossa asuu räätäli Romppanen.
Mutta joen toiselta puolelta näkyy myöskin talojen kattoja. Näkyvätpä Ylä-Rietulan katot kaikkein kauimmaksi, ja savupiiputkin ovat niissä lukuisammat kuin toisissa taloissa, lukuunottamatta Mikkolaa, Korpijoen taloa.
Hieman alempana notkossa on Ala-Rietula, ränsistynyt talopahanen, jonka päreillä paikatut akkunat katselevat kuin avuton sokea kylään, missä talojen ulkomuoto paranee vuosi vuodelta, Ala-Rietulan jäädessä yhä katselemaan puolisokeana edistyksen kulkua Kolmon kylässä.
Vielä on mainittava Möttösen talo toisella puolella valtamaantietä Ylä-Rietulan naapurina. Se on myöhemmin rakennettu kuin toiset talot ja seinät kuultavat, vielä vaalean harmaina, kun sen sijaan toisten talojen seiniin on aika lyönyt tumman värinsä.
Ylä-Rietulaa hallitsee Mooses Rietula, pyöristynyt vanhapoika ja lautamies. Lyhyet raajat, jotka näyttävät kuin musertuvan omistajansa painosta, ovatkin jo hieman vääristyneet. Kapeat hartiat keskiruumiiseen verraten ja päässä takkuinen tukka, joka pörröttää rikkinäisen viltin lierien alta sakeana pöyrynä. Lihavat kasvot näyttävät ensi katsannolla hyväntahtoisilta, mutta lähemmin tarkasteltua on niissä salakavala ilme, joka on samalla ärtyinen. Mutta tästä huolimatta Rietula nauraakin joskus niin että vatsa lainehtii.