Harmaalan emäntä

Kyläkertomus
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924.
Huhtikuun hanget kantoivat.
Harmaalan nuori isäntä valjasteli ajokkiaan, aikeissa lähteä Hautalaan, puolenkymmenen kilometrin päässä olevaan morsiamen kotitaloon.
Aurinko oli äsken noussut ja kimalteli kuuraisella pihamaalla, navetan ja aittojen katoilla. Tuvan savupiipusta tuprutteli savua ja isäntä arvasi vanhan Leenan, äitinsä, nousseen aamukahvia valmistelemaan.
Harvoinpa sitä näin aikaiseen noustiinkaan Harmaalassa. Iltaisin tuli aina valvotuksi myöhempään kuin muissa taloissa ja aamulla nukutti.
Iltaisin pelattiin tuvan pöydän ääressä ja siinä tapasi hyvin usein yö. Vanhan isännän kuoltua oli tämä tapa tullut käytäntöön, eikä siitä luovuttu, vaikka vanha emäntä töikseen siitä valitteli.
Markku sai valjaat kuntoon ja silitteli oriinsa kiiltävää kaulaa ja taputti lautasta. Vauhkona odotti ajokas lähtöä.
— Kahvi on valmis.
Vanha Leena siitä tuli portaille sanomaan. Näytti olevan mielessä muutakin sanottavaa, mutta epäröi, sanoisiko vai jättäisikö.
Poika lähti hakemaan morsiantaan paikkakunnan vanhan tavan mukaan taloa katsomaan ennen kihloihin menoa, ja malttaisiko olla nytkään sillä matkalla maistamatta?