Pihamaa ja takalisto

Eläinsatuja
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1922.
Pekka ja Puputti. Uusilla olinpaikoilla. Uusi toveri. Vanhan Puputin jouluyö. Vanhan Puputin kuolema. Vappu ja Heikki. Riekon rihmat. Julie Jutustaisen viisaus. Saunan haltija. Repolaisen hernekeitto. Mirriläisten käräjät. Nalle vasikkahaassa. Kiekujaisen pidot. Hukka Hujulainen ja Tahvo Tasulainen.
Pekka laitteli jänislankaa ladon kupeelle ja päätteli itsekseen, että kyllä se nyt siihen käy, ei sitä auta mikään. Sanoipa ääneensäkin: »Kyllä käyt… aamulla tulen sitä siitä hakemaan».
Pekka ei tietänyt, että oli laittanut langan haltijajänikselle. Vanha Puputti, salon haltijajänö, oli kyllästynyt entisillä olinpaikoillaan ja lähtenyt muutamana talvipäivänä laukkailemaan lystikseen ja osunut talon niitylle, jossa oli monta latoa ja paljon pajupensaita.
Ihastui siihen niittyyn, kun ympäristökin näytti rauhalliselta, ja alkoi katsella olinpaikkaa itselleen.
Kaikista vanhimman ladon valitsi ja sen seinustalla olevaan tiheikköön laittoi pesänsä, vanhan näreen juurelle.
Ladossa oli juuri semmoista heinää, jota hän halusi ja jota ei ollut enää siellä entisillä olinpaikoilla. Oli käyty kerran jo ladolla, ajettu hevosella, mutta mitäpä hän siitä. Talojen ajokithan olivat hänelle vanhoja tuttuja.
Seuraavana yönä oli kirkas kuutamo, ja Puputti oikein nautti, saadessaan laukkailla ristiin rastiin niityllä tutkimassa joka pensaan ja aidan nurkkauksen.
Sinä yönä ja seuraavina tuli tallatuksi ladonkin kupeelle ihan kova jälki. Hevosmies kävi ladolla ja katseli jälkiä. »Onpahan siinä jussukka tepertänyt», kuului sanovan ja meni menojaan.
Seuraavana päivänä sitten ilmestyi lanka ladon kupeelle.