Suomen historiallisia kertomuksia 1

Pakanuuden ajasta uskonpuhdistukseen
Kirj.
Helsingissä, Osakeyhtiö Valistus, 1923.
Erätoverit. Kevätuhri. Muuan partioretki. Pyhä risti. Rangaistus. Ilta Kuusistossa. Kaarle Knuutinpoika. Viimeinen Vesperamessu. Kustaa Vaasa Suomessa. Kuninkaan apua anomassa. Riita apajasta. Suomen herttua.. Uusi sielunpaimen. Kastematka. Erämaan yössä. Rautamarski. Armoa anomassa. Kosto. Särkynyt joulurauha.
Erätoverit.
Keskitalven pakkanen paukahteli lumisessa korvessa. Tähtikiiluinen taivas näytti kuin laskeutuvan maata vasten ankaran pakkasen vetämänä. Apso, erämies, hiihteli korvessa kotimajalleen, koettaen löytää latua, jonka aamulla oli jättänyt, lähtiessään hiihtämään isomman otuksen jälkeen. Sen ladun varteen oli hän jättänyt aamulla ampumansa jäniksen ja teeriparin, mutta merkitty paikka ei ottanut löytyäkseen tähtien heikossa valossa. Jänöjussista ja teeristä oli tuleva illallinen hänelle ja Ilpolle, erätoverille, joka majalla sairasteli karhun kaadannassa vioittunutta jalkaansa.
Saalis löytyi ja Apso pyyhälsi nopeasti pakkasen kynsissä risahtelevan korven poikki ja hiihdosta hiestyneenä astui majaan.
Siellä loikoi Ilpo pyöreistä kivistä muuratun takan ääressä, kohennellen tulta padan alle, jossa kiehui samanlainen saalis kuin minkä Apso laski majan havupermannolle.
— Ka, mistä riista pataan on tipahtanut? kysäisi Apso ihmeissään.
— Korvesta sen käväsin keikkaamassa, naurahti Ilpo. — Kävi jo aikani kovin pitkäksi ja teeripari lensi aivan tuohon majan nurkalle ja jussukka kuukki uteliaana riista-aitan ympärillä. Siitä ne napistin.
— No eihän sitten tarvinnut kauaksi liikkua ja jalkaasi uusia kipuja hankkia, virkkoi Apso. — Minä riehkasin hirven jäljillä, vaan lienen ajanut Tapion suojattia, kun yhtäkkiä edestäni hävisi.
Apso pujotti jousensa poronsarvinaulaan ja laski otuskimpun maahan.