Ihmissyöjäin vankina: Seikkailuja Afrikan aarniometsissä

Seikkailuja Afrikan aarniometsissä
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut
Väinö Nyman
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.
I. Koulusta lähtö. II. Merelle. III. Vastenmielisiä uutisia. IV. Varkaus ja pako. V. Maissa käynti. VI. Minut vangitaan. VII. Mielenkiintoinen keskustelu. VIII. Pakoni orjalaivasta. IX. Alkuasukasten joukossa. X. Pappien luona. XI. Jännittävä matka. XII. Sisämaassa. XIII. Ihmissyöjäin vankina. XIV. Kuolemaakin pahempaa. XV. Pako ja kiinnijoutuminen. XVI. Ystävällisiä arabialaisia. XVII. Alkuasukasneuvosto. XVIII. Puolustustoimenpiteitä. XIX. Tulinen taistelu. XX. Nyangwehen. XXI. Lähtö rannikolle. XXII. Virtahepojen keihästäminen. XXIII. Riitoja alkuasukasten kanssa. XXIV. Tanganjikan yli. XXV. Vastuksia ja vaaroja. XXVI. Onnellinen loppu.
Eräänä aamuna armon vuonna 18— ihastuin suuresti saadessani isältäni, priki Petrelin kapteenilta ja omistajalta kirjeen, jossa oli, että laiva oli saapunut turvallisesti Bristoliin kallisarvoisine lasteineen. Isäni sekä veljeni Ville, joka oli Petrelin toinen perämies, voivat hyvin, kirjoitti hän. Kirjeessä oli lisäksi, että isäni oli päättänyt ottaa minut mukaansa merille, josta päätöksestä hän oli kirjeellä ilmoittanut koulunjohtajalle, rehtori Stephen Poynterille. Parin päivän kuluttua tulisi Ville kuulema minua noutamaan ja minun oli laitettava kaikki valmiiksi lähtöäni varten hänen tuloonsa. Noudattaen koulun tapoja olin lukenut kirjeeni noiden kymmenen minuutin aikana, jolloin saimme kävellä leikkikentällä ennen koulun alkamista aamiaisen jälkeen, ja kuten jokainen ehkä ymmärtää, kiiruhdin heti ilmoittamaan sen sisällön koulutovereilleni, ollen mielestäni hyvin miehekäs ja merkityksellinen henkilö senvuoksi, että sain lopettaa koulunkäyntini. Kellon kilinä lopetti nopeasti sen perusteellisen kuvauksen Petrelistä, johon olin syventynyt, ja meidän oli kiiruhdettava rukouksiin, joiden loputtua ryhdyimme tavalliseen työhömme. Sijoittauduin paikoilleni pulpettini ääreen ja avasin kirjani. Minun on kumminkin pakko tunnustaa, etten ajatellut juuri ollenkaan niiden sisältöä, vaan luin salaa niiden suojassa uudestaan isäni kirjeen, joka oli ilmoittanut tuon elämäni tulevan muutoksen. Mielestäni menetteli rehtori hyvin väärin siinä, että hän antoi sellaisen tärkeän henkilön, jona nyt itseäni pidin, istua kovalla penkillä mustan pöydän ääressä laskemassa vaikeita laskuja. Sentähden vahdinkin herkeämättä luokan ovea nähdäkseni, eikö vanha vahtimestari Abe tulisi hakemaan minua rehtorin puheille.