Lucrezia Borgia: Murhenäytelmä

E-text prepared by Tapio Riikonen
Murhenäytelmä
Kirj.
Suomentanut Juhani Aho
Elämäkerrallisen kokeen kirjoittanut Jalmari Hahl
WSOY, Porvoo, 1907.
Joseph Léopold Sigisbert Hugo oli napoleonilainen upseeri. Hänen poikansa Victor Marie Hugo syntyi helmikuun 26 päivä 1802 Besançonissa. Victor Hugon kehitys romantikkona alkoi jo varsin varhain. Jo lapsena hän vanhempainsa mukana oleskeli Italiassa ja Espanjassa, ja näiden maiden luonto ja olot painoivat syvän leimansa pojan rikkaaseen mielikuvitukseen ja sielunelämään. Madridissa Hugon perhe asui vanhassa palatsissa, jonka rakennustyyli ja seinäkuvat vaivuttivat kahdeksanvuotiaan Victorin syvään haaveiluun ja mietiskelyyn. Kun Napoleonin veljen, Josephin, asiat Espanjassa kävivät huonosti, palasi nuori Victor äitinsä seurassa Parisiin, missä asetuttiin asumaan vanhaan avaran puutarhan ympäröimään taloon, joka sijaitsi yksinäisessä Val-de-Grâcen kaupunginosassa. Poika jäi nyt pitkiksi ajoiksi äidin hoitoon, mikä ainakin pojan kirjallisiin opintoihin nähden oli sangen vapaata ja järjestämätöntä. Nuori Hugo luki valitsematta kaikkia kirjoja, jotka vaan sai käsiinsä, kuten Tacitusta, Vergiliusta, Lucretiusta, Voltairea, Rousseauta, ritari Faublasia y.m. Avarassa puutarhassa hän kuunteli luonnon salaperäistä kuisketta, havaitsi värivivahduksia, valon ja varjon vaihtelua, ja näin yhtyivät luonnonvaikutelmat kirjojen tarjoamiin kuvauksiin ja hänen mielikuvituksensa muuntelemiin henkilöhahmoihin.
Hugo hylkäsi nyt matematiikan ja päätti kokonaan antautua kirjallisuuden alalle. Tähän aikaan rupesi Ranskan nuorissa mielissä heräämään voimakkaita taideuudistuspuuhia. Virkeät henget olivat kyllästyneet klassisismin jähmettyneisiin esteettisiin kaavoihin, ja Napoleonin ajan ankara sotilasvalta ja sensuuri oli tukahuttanut kaikki vapaammat ja tuoreemmat kirjalliset vesat. Hugon aikalainen Théophile Gautier antaa tämän ajan nuoresta taideinnostuksesta seuraavan kuvauksen: Nykyiset sukupolvet saattanevat vaivoin kuvitella sitä kuohahtavaa innostusta, joka täytti mielet tällä ajalla; oli vireillä samanlainen liike kuin renessanssin aikana. Uusi elämänmehu tulvaili voimakkaana. Kaikki iti, joka vesa oli nupuilla, joka silmikko aukeni. Hurmaavat tuoksut levisivät kukista; ilma oli huumaava, ihmiset olivat juopuneet lyyrillisyydestä ja taiteesta. Tuntui siltä, kuin oltaisiin löydetty suuri menetetty salaisuus, ja niin olikin laita, oltiinhan jälleen löydetty runous. (Histoire du Romantisme).