Kertomuksia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Otava, Helsinki, 1893.
Tarina nenäliinasta. Fairbrookin kapakoitsija. Odotushuoneessa. Cedergren pitää illallisen tänään. Kolho. Toivomus. Rautatievaunussa. Kolme. Ludde. Eri haaroilta: I. Toripäivän jälkeen. II. Ramlösasta. III. Nummella. IV. Malmö'stä. V. Väentuvassa. Höytytuhkaa. Elämään kyllästynyt. Pimeästä. Tanssijaisdaamin elämäkerta.
Tarina nenäliinasta.
Oli keskusteltu viimeisten sanomalehtien uutisista, viljanhinnoista ja edellisen viikon kuntakokouksesta; nyt siirtyi puhe valtiopäivämieheemme. Herrat maistelivat totiansa ja mieliala kävi iloisemmaksi. Keskustelua ei enää kuivuus haitannut, ja puhelun höysteeksi kerrottiin pieniä juttuja.
Ensi kerran kun hänet näin , sanoi ruununvouti, ei hän vielä ollut päässyt valtiopäivämieheksi, mutta tulemaisillaan hän oli. Oltiin ratsumestarin luona päivällisillä, ja Per oli myös, — — — hänen asemansa kunnassa — tietysti. No, olimme sattuneet saman korttipöydän ääreen. Hyvästi hän pelasi, eikä miehestä ollut mitään sanomista, paitsi talonpoikainen ylpeys, joka kuulti läpi. Keikarimainen notaario Ben oli sattunut samaan pöytään ja tunsi nähtävästi olonsa hieman tukalaksi, vaikka koetti olla sitä näyttämättä — tietysti. Mutta parhaallaan kun siinä istuimme, otti Per esiin nenäliinansa, hitaasti ja arvokkaasti.
Kokoonkääritty se oli ja latistettu ja silitetty kuin oikea kirkkonenäliina, ja Per avasi sen kerros kerrokseltaan, ikäänkuin hänellä olisi ollut käännettävinä lehdet jossain kullatussa naistenvirsikirjassa, ja joka kerran kun hän käännälti, kuului rapina ympäri koko huoneen. Nenäliinaa oli tärkätty .
Ruununvouti heittäytyi taapäin tuolissaan, ja toiset yhtyivät äänessä hänen hiljaiseen, hillittyyn nauruunsa.
Se oli siihen aikaan , huomautti joku herroista, nyt ei kenenkään tarvitse luulla, että Assarson kulettaisi mukanansa tärkättyjä nenäliinoja . Ja sitte otettiin taas siemaus. Mieleni teki hetkeksi pois savusta ja viinanhajusta. Menin ulos puistoon ja aloin astuskella edes ja takaisin yhtä sen suoraa käytävää. Ajattelin tuota juttua, ja siinä ajatellessani aloinkin katsella sitä aivan eri kannalta, sillä minä tunsin miehen ja hänen kotinsa. Lasten pieninä ollessa olin usein siellä ollut; me olimme samanikäisiä; he ja minä. Mutta koko sinä aikana, jonka olin ollut poissa paikkakunnalta, en ollut kuullut puhuttavan Per Assarsonista, joskus vaan olin hänen nimensä jossain sanomalehdessä nähnyt. Nyt heräsivät muistot.