Uusi Grottelaulu

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
Viktor Rydberg
Suomentanut Severi Nyman
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1896.
Oleskellessani Hildesheimissä Bernward piispan luona, joka vielä 900 vuoden perästä siellä elää töissään, tapahtui eräänä iltana kun täysikuu loisti, että kohtasin miehen, joka oli kaksi kertaa niin vanha kuin piispa ja vielä vaelteli joukossamme. Se oli pienellä kapealla Juutalaiskadulla, joka raastuvantorille päin käy ahtaammaksi ja lopulta niin ahtaaksi, että taustalla oleva kuu näytti hopeaviivalta, joka oli vedetty väli kahden ijäkkään korkeapäätyisen, ulkoneumilla ja pikkutorneilla varustetun talon. Näin jotenkin korkeakasvuisen haamun viitan tapaisessa nutussa käyvän edelläni, aloin aavistaa ja kiirehdin askeleitani niin, että ennen häntä ennätin kadun päähän, jolloin käännyin ja, aivan oikein, tunsin nuo omituiset kasvot. Haamu oli Ahasverus. Kasvot eivät olleet uurteisemmat kuin ensi kertaa tavatessamme, kun hän, käväistyään Lentävällä hollantilaisella , oli matkalla Prometeuksen luo Armenian vuorille, eikä hän juuri näyttänyt iloisemmalta kuin silloin. Me tervehdimme vanhoina tuttavina, ja kun Rolandin kaivon luona olevalla penkillä ehdotin keskustelua, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan.
— Mitä sinulla on sanomista tai mitä tahdot, että minä sanoisin? hän kysyi.
— Mitäkö tahdon, että sanoisit? Mahdotonta, että voisit puhua kaikkea, mitä sinulta tahtoisin kuulla: kokemuksesi, joita olet tehnyt pian kaksituhatvuotisella matkallasi maan päällä. Voipiko olla niin lähellä verratonta tiedon lähdettä, tahtomatta siitä ammentaa? Mitä kaikki historialliset arkistot ja kirjastot merkitsevät sinun suhteesi?
— Sinä olet edelleen yhtä tiedonhaluinen menneisyydestä?
— Luonnollisesti.
Ahasverus pudisti päätään ja katsoi ihmeellisin silmin kuuhun.
— Minä olen yhtä arvoton, kuin historialliset arkistot. Mennyt on arvotonta; tuleva myöskin. Ihmissuku on kuoleva pois, planeettimme häviää, aurinkomme sammuu. Missä silloin on tieto, jota olemme koonneet? Missä tavoittelumme ja kilvoittelumme hedelmät? Älä kuitenkaan luule, että olen välinpitämätön siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu! Ajan kamaluus, jota minä enemmän kuin kukaan olen kokenut, tuntuisi minulle kamalammalta, jollen jotakin toimisi, milloin menneitä, milloin tulevia asioita tiedustellen. Mitä tulevaan aikaan tulee, etsiskelen merkkejä sukumme häviöön. Todella viehättävä tutkiskelu.