Marianne: kertomus

Kirj.
Vilhelm Krag
Suomennos Oskar Liljefors Helsingin Kaiulle
Helsingissä, Emil Vainio, 1905.
Konsuli Ebbesen, rikkain ja enin arvossa pidetty, enin pelätty ja enin vihattu mies koko kaupungissa, nousi vitkalleen kirjoituspöytänsä äärestä. Mutta noustuaan jäi hän seisomaan eteenpäin kumartuneena. Hän veti kellon liivinsä taskusta, napautti auki sen kannen, painoi sen jälleen kiinni ja pani kellon taskuunsa, siihen vilkaisemattakaan.
Ovelle koputettiin. Hän sävähti ja katsoi oveen säikähtyneen näköisenä.
— Astukaa sisään! huusi hän sitten ja ojensi selkänsä.
Se oli ainoastaan eräs konttoristeista, joka toi konseptia.
— Pankaa se tuohon! Ja muistakaa, ettei kukaan pääse luokseni tänä aamupäivänä, ei kukaan ! Oletteko ymmärtänyt?
Kaljupää konttoristi hiipi ulos ovesta, jonka hän aukasi juuri niin paljon, että pääsi siitä pujahtamaan. Ja sitten sulki hän sen varovaisesti.
— Tst! — kuiskasi hän toisille ulkokonttorissa. — Tänään ei ole hyvä olla ukon kanssa tekemisissä. Varokaa päästämästä ketään hänen luokseen tänään, muuten menee paikat nurin.
Jäätyään yksin, konsuli Ebbesen otti hän konttoristin konseptin, vilkaisi sitä ylimalkaisesti ja heitti sen pöydälle jälleen.