Konstantinopelin valloitus / Kertomus Turkin vallan perustamisajoilta kansalle ja nuorisolle

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertomus Turkin vallan perustamisajoilta kansalle ja nuorisolle
Kertonut
W. O. von HORN
Suomennos
Kuopiossa, U. W. Telén & C:o, 1902.
Eräänä päivänä alkupuolella toukokuuta 1452 kulki muudan armenialainen Adrianopelin rantakatua pitkin Maritsajoen rannalla olevalle vesiportille päin. Hänen päällään oli pitkä, musta kauhtana ja omituinen armenialainen lakki syvällä päässä. Hän näytti jo ijäkkäältä mieheltä, sillä hänen hartiansa olivat kumarassa ja pitkä, melkein valkoinen parta peitti lähes kokonaan hänen kasvonsa, mutta poskilla hänellä oli vielä nuorekas väri. Ammatiltaan hän nähtävästi oli kuljeskeleva rihkamakauppias, kuten monet hänen kansastaan. Hän näet kantoi edessään leveästä hihnasta pitkulaista neliskulmaista koria, jossa hän nahkapeitteen alla suojellen säilytti tavaroitaan. Siinä oli kalliita ryytejä, tuoksuvia öljyjä ja voiteita, jommoisia turkkilaiset naiset mielellään käyttävät kylvyissään varsinkin voidellakseen tuuheata, tummaa tukkaansa kylvyn jälkeen hyvänhajuiseksi.
Hänen kasvojensa ilme näytti kylmältä ja välinpitämättömältä, mutta jos tarkasti hänen tuikeita, teräviä, levottomasti vilkuilevia, kaikkea tähysteleviä silmiään, niin tuli toiseen käsitykseen, ja tuo näennäisesti tylsä välinpitämättömyys näytti olevansa naamari, jonka taakse hänen kansansa koko henkinen sukkeluus ja neuvokkaisuus kätkeytyi.
Maritsan toisella puolen olevista ihanoista puutarhoista toi leuto tuulen henki tuoksua tuhansista kukista väsynyttä matkamiestä vastaan ja hänen ohitsensa ylvästä kaupunkia kohden, joka seitsemälle kukkulalle rakennettuna, niinkuin vanha Rooma, komeasti loisti laskevan auringon kultahohteessa.
Joen rannoilla hyöri kirjavanaan uimamiehiä ja korkeiden muurien ympäröimissä puutarhoissa käyskenteli paksuihin huntuihin verhottuja naisia, sillä aikaa kun heidän vartijansa, mustat, vahvaruumiiset afrikalaiset olivat vahdissa ovilla.
Ratsumiehiä uljasten, puhdasrotuisten arapialaisten tammojen selässä kiiti ohitse loistavasti koristettuina, niinkuin itämaan tapa vaatii. Dervishejä hiiviskeli pitkin tietä, ikäänkuin heidän ajatuksensa olisivat olleet kaiken maallisen yli korotettuina, ja kuitenkin pälyivät heidän silmänsä joka taholle, niin ettei pieninkään asia jäänyt heiltä huomaamatta.