Laivuri on rakastunut

Merimiesjutelma
Kirj.
Suomensi
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1907.
Lontoolainen kuunarilaiva Merilokki , omistajansa laivuri Wilsonin kuljettama, oli juuri saatu täyteen sementtiä Northfleet'issä, mistä oli aikomus purjehtia Brittleseaan. Joka tuuman ala oli sullottu täyteen. Sementti, mikä rikkinäisistä tynnörien raoista oli päässyt levenemään, teki kunniallisten meripoikain partaiset naamat melkein aavemaisiksi, ja lakaistessa leveni se vielä keittiöönkin, sekoittuen päivälliseksi laitettavan lihapasteijin ryyteihin.
Vasta kun kansi oli pesty ja kuunari taas loisti puhtaana ja sievänä, ehti perämies ajatella omaakin siivoustaan. Oli kaunis ja lämmin toukokuun päivä, ja pieni osa lastista oli tarttunut hänenkin hiuksiinsa ja hikiseen otsaansa. Kajuuttapoika, tietäen tarpeet, oli tuonut ämpärin puhdasta vettä kajuutan katolle ja ämpärin viereen keltaisen saippuapalasen ja pyyhinliinan. Perämies hymyili huomattuaan valmistukset, riisui paidan päältään, kiersi housunkannattimet vyötäisilleen, kumartui ämpäriin ja alotti pesuhommansa melulla ja tyytyväisellä mielellä.
Auttava palvelushenki, itse ijässä, jolloin ei vielä suuriakaan välitetä omasta puhtaudesta, muutti vettä kolme kertaa ennenkun perämies oli tyytyväinen. Vihdoin kumminkin työ oli tehty. Kasvot ja kaula hankauksesta kiiltävänä ja punottavana vetäytyi peränpitäjä kajuuttaan vaatteita vaihtamaan.
Kun oli päästy päivälliseltä, minkä perämies tällä kertaa nautti yksinään, ilmestyi hän uudestaan kannelle. Miehistö, joka samoin jo oli nauttinut ruoka-annoksensa, istuskeli keulassa ja poltteli. Perämies sytytti piippuunsa, istuutui kajuutan katolle ja jäi miettimään.
Säilytän kapteenin päivällisen pienessä kattilassa lämpimänä , sanoi kokki ja pisti nokisen päänsä keittiön ovesta.
Hyvä on , sanoi perämies.
Kummallista missä se laivuri oikein oleskelee tällaiseen aikaan päivästä , sanoi kokki erityisesti kääntymättä kehenkään, mutta vilkaisten kuitenkin perämieheen.