Ilman menestyksettä / Joulukertomus

Joulukertomus
Kirj.
CHARLES DICKENS ja WILKIE COLLINS
G. L. Söderström, Porvoo, 1870.
Vuosiluku on 1835, päivä on Marraskuun 30:nes. Pyhän Paavalinkirkon
suuri kello Lontoossa näyttää 10:ttä tuntia illalla. Kaikki kaupungin
pienemmät kirkonkellot jännittävät metallisia kurkkujansa. Muutamat
alkavat nenäkkäästi ennen suuren tuomiokirkon raskasta kelloa; toiset
alkavat hitaisesti, kolme, neljä, viisi lyömää sen jälkeen, mutta
kaikki soveltuvat ne niin toisiinsa, että ilmaan jättävät helinän,
ikäänkuin olisi siivillä varustettu Kronos isä itse, joka nielee omia
sikiämiä, hirmuisella viikatteellansa tehnyt helähtävän iskun ilmaan,
lentäessään kaupungin yli.
Mutta mikä se on kello, joka lyöpi toisia hitaammasti, joka kaikuu niin
paljon likempänä korvaa ja tänä iltana on niin suuresti jälessä, että
kerkeää ainoastaan osaa ottaa jälki-kaikunaan? Se on Löytölastenhuoneen
kello.
Ennen aikaan otettiin löytölapset vastaan ilman minkäänlaisia
tiedustelemisia portissa olevaan kätkyeesen; nyt vaaditaan sen sijaan
kaikenlaisia tietoja lapsista ja ne otetaan vastaan ikäänkuin armosta;
heidän äitiensä taas täytyy jättää kaikki vastainen vaariin ottaminen
lapsistaan, niinkuin myös kaikki luonnolliset vaatimuksensa heitä
kohtaan.
Ilta on kaunis, ohuein pilvien läpi loistaa täysikuu. Päivä on ollut
ihan toista luontoa, sillä kadut ovat mustat liasta ja mudasta, jonka
tihiä sumu on tehnyt vielä sakeammaksi. Tuo hunnulla peitetty
rouvasnainen, joka kävelee edes takaisin löytölasten huoneen takaportin
edustalla, tarvitsee kyllä tänä iltana hyviä jalka-varustuksia.
Hän kävelee levotonna edes takaisin, välttäen ajurien pysäyspaikkaa, ja
seisahtuu usein suuren neliskulmaisen kartanonmuurin läntiseen päähän,
kasvot porttia kohden. Mielensä näyttää levottomalta. Kirkas
taivaankansi hänen päänsä ylitse kehoittaa häntä toivomaan, mutta
likaantuneet kadunkivet allansa muistuttavat mailman vastuksista ja
koetuksista. Niinkuin askeleensa alituisella ristin rastiin
kävelemisellä olivat rakentaneet ikäänkuin sokkelon mutaan, niin olivat
kentiesi hänen elämänsä jäljet ja vaiheet solmeuneet ikäänkuin
monimutkaiseksi ja sekasortoiseksi verkoksi.