Vanhanpojan moraali

E-text prepared by Jari Koivisto
Kirj.
Suomensi K. B.
Helsingissä, Kustannusliike Minerva O.-Y., 1920.
Suomalainen Kirjapaino Osakeyhtiö.
Syistä, jotka myöhemmin tahdon selvitellä, istun täällä Veronassa ja kirjoitan ihmeellisten seikkailujeni tarinaa. Aion täydentää lyhyet päiväkirjamuistiinpanoni, jotka ovat pöydällä edessäni, ja alotan onnellisesta toukokuun iltapäivästä kuusi kuukautta sitten.
Toukok. 20 p.
Seitsemän vuotta sitten tuli asianajajan kirje. Posti saapui tavallisesti juuri ennen tunnin alkua. Minä aukasin kirjeen luokkahuoneessa ja vaivuin kauhun jäätämänä istumaan pöytäni ääreen. Tiedonanto, että kaikki sukulaiseni olivat joutuneet tapaturman uhreiksi teki minuun suorastaan lamauttavan vaikutuksen. Aavemaisista kasvoistani luokka kai ymmärsi, että jotakin oli tapahtunut — kaikki kolmekymmentä poikaa istui hiiskahtamatta ja odotti, että alkaisin tunnin. Muistaakseni he odottivat koko tunnin ajan. Kun se oli lopussa, menin käytävää pitkin huoneeseeni. Kuulin, miten eräs pojistani, joka juosta livisti edessäni, huusi toverilleen:
Hän on varmaankin saanut potkut!
Samassa hän kääntyi ja huomasi minut. Hän lensi kalkkunanpunaiseksi. Minä nauroin ääneen. Olin todella saanut eron , vaikka en siten, kuin hän luuli. Minun ei koskaan enää tarvitsisi opettaa häntä ratkaisemaan toisen asteen yhtälöitä. Minä saisin ainaiseksi kääntää selkäni näille vihatuille muureille ja näille vielä inhoittavimmille leikkikentille. Eikä minun tarvitsisi lähteä vankilastani — kuten pari kertaa aikaisemmin olin tehnyt — vain jatkaakseni jossakin muualla orjanelämääni. Minä olin vapaa. Saatoin mennä ulos auringonpaisteeseen ja katsella kanssaihmisiäni silmiin vapaana siitä kiusallisesta, turmelevasta kyvyttömyydentunteesta, joka siihen asti oli vaivannut minua. Olin vapaa. Vasta nuo pojan huutamat sanat saivat minut ymmärtämään sen. Olin niin hermostunut, että hampaani kalisivat.
Onneksi oli seuraava tunti vapaa. Käytin suurimman osan siitä tasapainoni jälleen saavuttamiseen. Kun olin saavuttanut sen, menin johtajan luo. Hän oli pieni, pyöreä herra, jolla oli pallonmuotoinen vartalo, pallonmuotoiset kasvot ja isot pyöreät kultasankaiset silmälasit. Hän muistutti erästä kuviota Euklideen kolmannesta kirjasta. Mutta hänen silmänsä kimaltelivat kuin lasipalaset auringossa.