Turhaa lemmen touhua

Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1910.
Näytelmän henkilöt:
FERDINAND, Navarran kuningas. BIRON, | LONGAVILLE, | kuninkaan seuruetta. DUMAINE, | MERCADE, | Ranskan prinsessan seuruetta. BOYET, | DON ADRIANO DE ARMADO, espanjalainen. Sir NATHANAEL, pastori. HOLOFERNES, koulunopettaja. PÖLLÖ, konstaapeli. KALLO, talonpoika. TIISA, Armadon kantapoika. Metsänvartija. Ranskan prinsessa. ROSALIINA, | MARIA, | prinsessan hovineitsyitä. KATARIINA, | JAQUENETTA, talonpoikaistyttö. Virkamiehiä ja muita kuninkaan ja prinsessan seuralaisia.
Tapaus: Navarrassa.
Navarra. Puisto kuninkaanlinnan edustalla. (Kuningas, Biron, Longaville ja Dumaine tulevat.) KUNINGAS. Se maine, jota elo tavoittaa, Saa vaskikirjoiss' elää haudoillamme, Somentain meitä kalman rumentaissa, Jos korpin-ahnaan ajan uhalla Sen kunnian voimme elämässä ostaa, Mi kuolon tuiman odan tylsentää Ja perinnöks suo meille ijäisyyden. Siis, uljaat urhot, — uljait' olette, Kun sotaa käytte omaa hehkua Ja mailman koko himolaumaa vastaan — Lujana pysyy viime säädöksemme: Navarra tulee mailman ihmeeksi, Hovimme pikku-akatemiaksi Ja tyynen mietiskelyn tyyssijaksi. Te kolme, Longaville, Biron, Dumaine, Vannoitte kanssain elää kolme vuotta Kuin koululaiset tämän ohjeen mukaan, Jonk' olen tähän paperille pannut. Jo valan teitte, nyt vain nimet alle, Jott' omin käsin kunniansa kumois Se, joka tästä rikkoo rahdunkaan. Yht' uljaasti nyt allekirjoittakaa, Kuin vannoitte, jott' oisi vala vakaa. LONGAVILLE. Sen teen, se kolmen vuoden vain on paasto; Jos ruumis kärsiikin, niin juhlii sielu. Suur' vatsa — tyhjät aivot! Herkkusuu Kyll' ihraa saa, mut äly surkastuu. DUMAINE. Lihaansa kurittaa Dumainekin tahtoo; Tään mailman raa'at himoaineet heittää Hän raa'an mailman palkkaorjille. Komeus, lempi, rikkaus nyt on mennyt, Ma viisauden mailla elelen nyt. BIRON. Voin noiden lupaukseen yhdistyä Vain siinä, mitä olen vannonut, Siis, kolme vuotta täällä opiskella. Mut tuossa mont' on muuta kovaa kohtaa; Kuin: ettei saa sill' aikaa naista nähdä, — Niin toivoakseni ei säännöiss' ole — Ja syömätt' olla yksi viikonpäivä Ja muinakin vain kerran ruokailla, — Niin toivoakseni ei säännöiss' ole — Ja öisin nukkua vain kolme tiimaa Ja päivin vähääkään ei uinahtaa — Minä kun kiltist' aina yöni nukun, Lisäten yöhön vielä puolen päivää — Niin toivoakseni ei säännöiss' ole. Kovalle ottaa tää: ei nähdä naista, Paastoilla, oppia eik' unta maistaa. KUNINGAS. Mut teitte valan tehdä kaiken sen. BIRON. Ei, anteeks suokaa, sit' en tehnyt, en; Tääll' olla lupasin vain kolme vuotta Ja teidän kanssa opiskella suotta. KUNINGAS. Sen vannoitte ja kaiken muunkin näin. BIRON. Ma vannoin niin ja ei vain pilan päin. Mut mikä siit' on hyöty? — soisin tietää. KUNINGAS. Se tietää, mit' ei muuten saisi tietää. BIRON. Mik' arkiälyltäkö salaan jää? KUNINGAS. Niin, opin taivainen on palkka tää. BIRON. No, semmoinen on opiskelu hupa, Kun tietää saa, mit' ei ois muuten lupa, Kuin esimerkiks, miss' on hyvä syödä, Kun syömingit on kiellettyä työtä, Tai miss' on soma tyttö verraton, Kun tytöt ei lie arkiälyn alaa, Tai miten välttää kiusallista valaa Lupaustaan rikkomatta, — tuo jos on Opinnon hyöty, niin kuin totta lie, Niin siihen, mit' ei tiedä, tieto vie, Ja silloin vannon: paras opin tie. KUNINGAS. Tuo opintomme tuiki turmeleisi Ja turhaan iloon ajatukset veisi. BIRON. Kaikk' ilot turhat on, mut turhin aivan Se, joka vaivan palkaks tuo vain vaivan Mies vaivoin kirjoistansa tutkaisee Totuuden valoa; sill' aikaa hältä Lumeillaan totuus näön huikaisee, Vie valon valo valon-etsijältä; Ennenkuin valon löytää pimeässä, On omain silmäin valo menemässä. Ei, suuremman se huvin silmä saa, Jos silmään kauniimpaan se katsahtaa; Jos näin se huikeneekin, uuden palon Saa silmästä, jok' otti siltä valon. On viisaus niinkuin kirkas aurinko: Sit' ei saa julkein silmin tutkiskella; On pieni kirjatoukan tuotanto: Vain pöyhkeilyä lainaverhoimella. Nuo tähtitaivaan kummit maalliset, Jotk' ovat nimitelleet tähtilöitä, Ei enemp' arvostaa voi valoöitä Kuin tavalliset arki-ihmiset. Ken paljon tietää, turhaa taakkaa kantaa; Jokainen kummi osaa nimen antaa. KUNINGAS. Kuink' oppineesti oppia hän manaa! DUMAINE. Opillaan yksin loistaa, muill' ei sanaa. LONGAVILLE. Hän ruuhkan säästää, mutta viljan lanaa. BIRON. Jo joutuu kesä: muna huutaa kanaa. DUMAINE. S'ei sovi tähän. BIRON. Hyvin tällä erää. DUMAINE. Ei siinä pontta. BIRON. Mut on sentään perää. KUNINGAS. Biron on niinkuin kade hallan pesä, Tuhota kevään esikoiset sois. BIRON. Niin, mutta miksi pöyhkeilisi kesä, Ennenkuin lauluun syytä linnull' ois? Ken keskoisesta lapsest' ilakoisi? Ken jouluks toivois ruusuja? Ken voisi Lumia nähdä Vapun hemmuissa? Ei, joka asiall' on aikansa. Opinnot teilt' on jääneet: yli katon Kuljette, vaikk' on ovi sulkematon. KUNINGAS. Hyvästi, Biron! Joudat menemään. BIRON. Ei, kuningas; tein valan että jään. Vaikk' opittomuutt' enemmänkin lienen Nyt puoltanut, kuin puoltaa voisitte Tuot' enkeliä tiedettänne te, Niin toki valani ma pitää tiennen: Jään tänne kolme vuotta kitumaan. Tuon paperin ma lukeako saan? Nimeni piirrän, vaikk' ois siinä mitä. KUNINGAS. Näin säilyt häpeästä; sanas pidä.