Saaristoväkeä

Novelleja
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1912.
Kehto Kalle-Kustaan tupa Mestarivaras Uskovaisia Simsörin Johannes Naapurit
Karviaismarjat ovat syöneet itsensä täyteen kuin puutiaiset punottaen nyt tyytyväisinä elokuun auringossa. Aitan seinustalla surisevat kimalaiset, vuoroin valkeissa angervoissa, vuoroin punaisissa rantakukissa, koko ajan soittaen puoliuneliasta säveltään. Kaukaa yli sinisen selän tulee lounaistuuli, loiskii rantakiviin ja veneisiin ja huiskuttelee tangon nenässä punaisella ristillä ja sinisillä ankkureilla merkittyä lippua.
Kala-aitta rantaäyräällä on matala, se on kahdesta kohden jatkettu ja katonharja on notkallaan kuin vanhan tamman selkä. Kivellä oven luona, pohjat aurinkoon päin, on suomuiset saappaat, vieressä kulunut lakki ja piippunysä.
Ovesta näkyy verkkoja ja nuotanosia orsilla. Kuuluu kuorsausta, joka kuitenkin äkkiä kätkee ja esiin pistäytyy karvainen pää ja pienet harmaat silmät, joissa on vielä unenrippeet nurkissa.
Samassa seisoo Hamberg kokonaisenaan mäellä, lengottaa hajalla reisin, haukottelee ja tirkistää aurinkoon, joka on ennättänyt kauas ohi kello kahden, ja merelle, joka taas lupaa tyyntyä yöksi.
Ja sytyttäessään piippuaan ajattelee hän: yhä vaan riittää hyviä ilmoja. Oikea silakkavuosi! Mutta verkot täytyy tästäpuolin laskea syvempään. Kuu kasvaa, silakka alkaa kulkea alapaulan puolessa. Ties montako tynnyriä viime yönä pujahti alitse…
Hän on leveä ja matala. Sääret lyhyet ja vääristyneet alituisesta tuhtoon ponnistamisesta soutaessa. Hän on seitsemänkymmenvuotias, mutta punertavassa täys-parrassa ei näy vielä harmaita karvoja. Pää on kenossa, silmät luotuina korkealle. Sen asento on niiltä ajoin kun hän oli lämmittäjänä kamreeri Saurenin laivassa ja alhaalta tulisesta ruumasta kurkotti auringon ja ihmisten puoleen.
Hän saapastaa verkkosalkojen luo, joilla leväällään kuivaa hänen uusi vasta värjätty verkkonsa. Se on kauniin punertava kuin koivunvarvut keväällä ja tuntuu silkinhienolta käteen. Se on viidentoista sylen pituinen. Siihen oli mennyt monta talvipuhdetta, monta hiljaista iltaa, jolloin tähdet tuikkivat pakkastaivaalla tai Patu haukahteli ulkona pyryssä tuntiessaan ketun läheisyydessä.