Savo ja Savonlinna: Utukuvia muinaisuudesta

Produced by Tapio Riikonen
Utukuvia muinaisuudesta
Olavinlinnan vuosisatais-juhlan johdosta kirjaillut
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1875.
Savon synty Olavin linnan synty Savonlinnan ihmeet Pohjois-Savon ajatus Karjalan valloitus ja Nuija-meteli Rauhallinen vuosisata Savossa Kaksi vihan-aikaa Kustaa III ja Yrjö Maunu Sprengtporten Uusi aika
Ensimäinen aamuhetki oli koittanut Suomen saloille. Kalevalan kansa oli haltuunsa ottanut Laatokan ihanat rantamaat, joiden luonto vielä tuhannen vuoden perästä näyttää riemastuvan Väinämöisen kanteleen sävelistä. Siellä kuu ja päivyt taottiin, siellä taivaan kantta kalkuteltiin, siellä jumalat ja ihmiset loivat ensimäisen runomaailmansa.
Mutta Savon synkkien vesien päällitse kulki vielä öiset sumut. Ei mikään Vellamon neito sen aalloissa iloinnut, ei kukaan Tapionkaan tyttäristä sen salomaita sulottanut. Outo, jylhä suku, Hiisien kamala kansa, vallitsi Saimaan vesistöjä Imatrasta länteen ja pohjaan, ja tuolla täällä Lappalaiset käyttivät järvien ja metsien riistat elatukseksensa. Vaan Lapin kansa ei missään vallinnut, ei missään isäntänä ollut. Kunkin voimakkaamman alamaisena, se silloinkin veroa maksoi itse elämisen oikeudesta.
Mihin nämä hämärän muinaisuuden asukkaat ovat hävinneet? Ovatko mitään jälkiä jättäneet olemisestansa? — sangen vähän, tuskinpa mitään ollenkaan. Muinaiskalujenkin mykkä kieli on tällä alalla melkein vaiti. Ainoastaan oudot paikannimet vielä vuosituhannen takaa meille puhuvat selvästi kuuluvalla äänellä; mutta ne puhuvat kieltä, jota emme ymmärrä enää selvittää. Onko Imatra suomeksi emä-vettä, onko se ollut koko laajan Saimaan nimenä? Ja mitä merkitsevät semmoiset sanat kuin Sääminki, taikka Kyrö ja Joro? Runot mainitsevat Joukon Jorottaria, Lapin lapsi-lönttäreitä ; nekö Savonmaan sen-aikuisia neitosia?
Vähitellen uusi päivä valkenee Suomalaisille heimokunnille. Etelästä, sekä idän että lännen puolelta, tunkeuvat muukalaisen sivistyksen säteet näille pohjan perille. Vieraat kauppa-haahdet alkavat kulkea Suomenlahden pohjukoita; risti pystytetään Aurajoen rannalle, ja Atlasvuoren hiljaiset erakot laittavat itsellensä rauhallisen tyyssijan Valamon ihanaan saareen. Runojen ja luonnottarien aikakausi on loppumaisillaan; historiallisen elämän kaikki tuskat ja taistelut lähenevät.