Lukemisia lapsille 1

Viime jouluna oli 43 vuotta kulunut siitä, kuin ensimmäinen kokoelma näitä satuja ja lauluja päästettiin julkisuuteen. Nyt ne leviävät jo Suomen kolmannen lapsipolven käsiin. Niinkuin ne ovat lähteneet rakkaudesta, on ne rakkaudella myöskin otettu vastaan. Onpa jo aika tehdä tiliä niin kalliista perinnöstä, kuin lasten rakkaus ja vanhempain luottamus on. Kerron siis, millaisiksi näitä lasten kirjoja ajattelin.
Ensimmäisillä saduilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin viaton huvittaminen. Ja sepä se on vielä tänäkin päivänä monen sadun tarkoitus. Minä en suosi siveysopillisia satukuvauksia. Pitää olla varoillaan eikä tiputtaa katkeraa lääkettä lasten maitokuppiin. Silloin saattaisivat lapset sylkeä pois sen sekamaidon. Mikä voidaan tehdä ja onkin tehtävä, on ainoastaan pitää kuppi puhtaana ja maito nuorena. Hyvä ravinto tulee silloin itsestään.
Minä olen yhtä vähän kuin kukaan muu voinut välttää erhetyksiä ja tämän yksinkertaisen säännön rikkomisia. Minun lastenkirjoissani on kyllä paljo, joka ei kestä koetusta ankaramman tuomion edessä. Mutta olen koettanut oppia jotakin pitkästä ja likeisestä tuttavuudesta rakasten lasteni kanssa.
Minä olen oppinut, että lapsen sydän on hedelmällisin kaikista vainioista, kasvamaan hyvää tai pahaa sen mukaan, mitä siihen milloinkin kylvetään.
Minä olen oppinut, että lapsi elää siinä, mitä kukin hetki häneen vaikuttaa, ja että hyvän tai pahan esimerkki tulee näistä vaikutuksista, ei neuvoista eikä siveyssäännöistä, koska lapsen elämän kehitys onkin vain alinomainen luominen itselleen uusia mielikuvia.
Ja koska se tapahtuu mielikuvaus-voiman kautta, olen minä oppinut, että sen terveellinen ravitseminen on ainakin yhtä tärkeä kuin ymmärryksen, tahdon ja tunteen kasvattaminen. Jos laiminlyöt lapsen vilkasta mielikuvitusta, joutuu koko lapsi arveluttaville harhateille.
Täten olen johtunut satuun. Kaikki lapset rakastavat satuja, koska heillä niiden piirissä on täysi vapaus tehdä itselleen uusia mielikuvia. Satu ja leikki ovat vain kaksi eri puolta samasta luonnonvietistä. Leikissä sanoo lapsi: saattaahan tämä keppi olla minun hevosenani, tämä männyn käpy lehmänäni, tämä nukke neitisenä, tämä kaarnan pala laivana, tämä hieta kuoppa kaupunkina! Sadussa hän sanoo: saattaahan tämä vuori avautua, tämän meren tai järven kätkössä olla timanttilinna, tämä lintu puhua ja tästä köyhästä paimenpojasta tulla prinssi! Huomaa, että satu ja leikki eivät lapselle ole mikään sepitelmä, vaan elävä todellisuus. Siitä se riippuu niiden kasvattava vaikutus.