Sotavanhuksen joulu / Talvikuva 1859

Produced by Tapio Riikonen
Talvikuva 1859
Kirj.
Suom. O. Manninen
Porvoossa, Werner Söderström, 1898.
Kaukonen, vanha eronsaanut korpraali. Briitta, talonpoikaisleski. Eero Boman, sotilaspoika.
Suomalainen torpantupa. Oikealla katsojasta liesi, jossa palaa tuli. Vasemmalla pöytä, kaappi y.m. Perällä ovi ja ikkuna, josta kuunvalo loistaa.
Esiripun noustessa on takaseinä vedettynä ylös ja näyttämön tausta hyvin pimeä. Näkyy hämärästi häämöttävä maisema. Pimeästä häämöttää näyttämön poikki kulkevia sotilasrivejä, Etäältä kuuluu Porilaisten marssi. Sen soidessa kaukaista aaeenkalsketta ja kumeita kanuunanlaukauksia, Valaistus näyttää tulevan ainoastaan lieden valkeasta.
KAUKONEN yksin, unentorkuksissa tulen ääressä.
Mars! Eespäin! Aseisiin! Nyt rynnätään! Päin! Pistin tanaan! Lemmon sotamarski täyskäänteen teki vihdoinkin! Käy päälle! Miks siellä matelette, etanat! Haa, kuulkaa kuinka kuulat soi jo tuolla. No, jumal'auta! Porilaiset jo meit' ennen ehti. Tuolla rientää Döbeln ja pitkin linjaa kiitää Adlercreutz, Me jäämme jälkeen, tuhat tulimmaista! Mars, lurjukset!
Takaseinä laskeutuu. Näky katoo. Kaukonen herää.
Puujalka vanha, seis! On kulkus kovin raskas… Näinkö unta? Sep' ihme! Luulin kuulevani aivan — — näin — — oli niinkuin muinoin — — unta kaikki! Miss' olen? Niin, nyt muistan. Lapualla, tuvassa tässä kerran lepäsin. Täss' ystäväni, uljas Eero Boman, ilosta voiton tänne kannettuna, läväistyin otsin heitti henkensä. Niin, sama tupa — vaikka talvea viiskymment' on sen turvekattoon saanut lumensa sataa, kuin mun päähäni ja ystäväini hautakummuille. Kuink' olen tullut tänne? Niin, ma pyrin luo tuttavaini, tuonne Lahden kylään. Kai jouluks siellä leipää, lämpimää ma saan. Oh, raskas muilt' on armoleipää hakea seitsenkymmenvuotiaan. Ja nuoruuteni voimat kuitenkin sun eestäs annoin, Suomi, synnyinmaa! Sa kallis maani! Mutt' en nureksu. On sulla paljon muuta miettimistä. Jos herras kulkee kultakauluksin ja silkissä sun neitos sipsuttaakin, niin tiedän toki, ett' on moni poikas ja tyttäres kuin minä nälkää nähnyt, palellut pakkasessa yön, eik' ole valittanut, ja silti kehnompi ei ole kelvatakseen Jumalalle ja sulle! Osapuutoksi en jäänyt! Sa armas maa! Sa kaiken mulle annoit, min köyhyydessäs taisit lahjoittaa, povellas kehdon, haudan helmassas.