Talvi-iltain tarinoita 4 / Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut.

Produced by Tapio Riikonen
Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut.
Kirj.
Suom. Ilmari Jäämaa
Ilmestynyt ensimmäisen kerran Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1911.
Johdanto. 1. Myrsky saaristossa 2. Tämän kertomuksen ajasta ja ruskeasta miehestä. 3. Tammisaaren matkasta ja kruunun laivasta. 4. Tähtienselittäjä. 5. Syksyisestä auringonsäteestä. 6. Taivaanlaen vaarallinen kohta. 7. Yö ja aamu Kymenkartanossa. 8. Helsingin valtiopäivät. 9 Talvi-ilta salolla. 10. Salaliitto. 11. Vanhan ja uuden uskon taistelu ihmissydämistä. 12. Neiti Kirsti Flemingin kirje äidilleen rouva Anna Gyllenbögelille (omaa sukuaan Horn). 13. Herra Eevert Kaarlenpojan hautaaminen Turun tuomiokirkkoon. 14. Kun kuningas oli isänsä poika. 15. Juhannuspäivä Trollbölessä. 16. Viimeinen luku nuoruuden unelmista.
1. Tanssiaisten jälkeisenä aamuna. 2. Kaksi ritaria ratsastaa metsässä. 3. Ritarien tulo lumottuun linnaan. 4. Linnassa asuu lumottu prinsessa. 5. Lumotun linnan lohikäärme palaa ja ahdistaa Jaakko-ritaria. 6. Pyhän Yrjänän taistelu lohikäärmettä vastaan. 7. Jättiläinen palaa, velho mukanaan. 8. Pyhän Yrjänän taistelu jättiläistä vastaan. 9. Lohikäärme tunnustaa velholle osan lumotun linnan salaisuuksia. 10. Velhon kiusaus. 11. Salmelan talossa. 12. Arvoituksia ja selityksiä. 13. Kaipiaisissa. 14. Jaakko ratsastaa lähetin toimissa. 15. Kysymyksiä ja pako. 16. Uusi maailma. 17. Vaihtuneet osat. 18. Pikku Yrjö. 19. Yöjärvi ja Salmela. 20. Aachenin ruusutarhassa. 21. Satinin lipas. 22. Viimeinen luku Vernan ruusuista.
Korkealla vuorella, joka kohoaa meren rannalta istui Historian hengetär katsellen maailmaa laajalti näkevin silmin. Oli talvi, aamurusko kultasi kaakossa pilviä; kalpea, värähtelevä kimaltelu kulki yli Itämeren aaltojen. Purppurana punersi lumi sen valossa, honkien latvat kirkastuivat, kultaisena kiilsi kaukaisen kirkontornin huippu, mutta laaksossa hohti torpan pieni ikkuna ihan kuin tulessa.
Vuorella istuva olento ei katsellut aamun koittoa. Hänen silmäyksensä oli tunkeutunut läpi öisen pimeyden ja ihmissydämen salaisten kätköjen. Hän saattoi nähdä yli koko pyörivän maapallon ja niinpä hän voi mielin määrin luoda katseensa milloin sen valoisaan, milloin sen pimeään puoleen. Hän oli väsynyt katselemaan kansain lakkaamatonta taistelua sen maatilkkusen herruudesta, missä he asuivat. Hänen silmänsä näyttivät veripunaisilta, kun hän katseli Balkanin selänteitä, ja lumena ne kimaltelivat, kun hän ne Afganistanin vuorten huipuilta käänsi koilliseen nähdäkseen siellä jäihin jäätyneen höyrylaivan kaukana tuolla maailman äärimmäisissä sopukoissa Behringin salmen suulla. Äänetönnä, ajatuksissaan hän painoi katseensa alas ja kosketti teräksisellä piirtimellään jalkainsa juuressa kasvavaa hienon lumen verhoamaa vuorisammalta. Vuoren kylki tuli näkyviin; siitä kenties löytyisi jokin unohduksiin jäänyt, kiveen uurrettu kirjoitus muinaisilta ajoilta. Mutta ei, semmoista hän ei siitä löytänyt. Muinaisen jättiläisen jalka oli painanut vuoreen jäljen, mutta ihmiskäden merkkiä ei näkynyt tuossa alastomassa, yksitoikkoisessa, harmaassa paaterossa.