Salaperäinen ratsastaja

Kirj.
Englannin kielestä ( The Mysterious Rider ) suomentanut
Väinö Nyman
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1922.
Viilentyen, mutta menettämättä kirkkauttaan syyskuun aurinko alkoi
laskea yhä matalammalle Coloradon tummaa vuorijonoa kohti. Metsäiset
solat alkoivat peittyä purppuranväriseen sumuun. Harmaat vuorijonon
juurella olevat matalat kukkulat, pyöreät ja aaltoilevat, erosivat kuin
vyöryen korkeammasta maisemasta. Ne olivat sileitä ja loivia pitkine
sametin pehmeine rinteineen ja erillisine haapalehtoineen, jotka
loistivat syksyn kultaamina. Punaiset viiniköynnökset kirjailivat
siellä täällä salviaruohon pehmeän harmauden. Old White Slides, muudan
lumivyöryjen uurtama vuori, kohotti mustan kallioisen huippunsa laakson
takaa suojellen sitä pohjoistuulilta.
Eräs tyttö ratsasti rinteellä ihaillen jylhän vuorijonon värikkäitä
loivia rinteitä ja kukkuloita, kotiseutunsa ihanaa luontoa. Hän seurasi
muudatta vanhaa tietä jyrkälle mäelle, jolta voitiin katsella laakson
haarautumaa. Paikka oli ennen ollut hänelle hyvinkin tuttu, mutta siitä
oli jo kulunut pitkälti aikaa, kun hän viimeksi oli käynyt siellä.
Hänen elämänsä vakavimmat tapaukset yhtyivät jollakin tavoin siihen.
Seitsemän vuotta sitten, kun hän oli ainoastaan kaksitoistavuotias, hän
oli tehnyt täällä vaikean valinnan miellyttääkseen holhoojaansa, vanhaa
karjankasvattajaa, jota hän sanoi isäkseen ja joka todella olikin tuon
nimen arvoinen. Hän oli silloin suostunut lähtemään kouluun Denveriin.
Sitten hän oli saanut olla neljä vuotta erossa rakkaista harmaista
kukkuloistaan ja mustista vuoristaan. Vain kerran sen jälkeen hän oli
kiivennyt tälle mäelle ja siitäkin kerrasta oli jääneet hänen mieleensä
ikävät muistot. Tapahtumasta oli nyt kulunut kolme vuotta. Mutta tänään
tuntuivat nuo tyttöaikaiset surut ja murheet häipyvän olemattomiin,
sillä nyt hän oli yhdeksäntoistavuotias nainen, joka oli saanut
ratkaistavakseen elämänsä ensimmäisen vaikean pulman.
Tie johti mäen laelta muutamaan haapalehtoon, jonka valkoiset rungot ja
tuulessa lepattavat lehdet näyttivät ihanilta, ja sitten tasaisen
ruohoa ja kukkia kasvavan pengermän poikki kallioisen jyrkänteen
reunalle.