JOULU LIBAUSSA JA TALVITAISTELUT AA-JOELLA
Marraskuun 10 päivän seuduissa levisi äkkiä huhu pataljoonan siirtymisestä Libaun kaupunkiin Itämeren rannalle lepäämään. Huhu herätti iloista mieltä miehistössä. Toivo päästä edes hetkeksi taas ihmisten ilmoille, vieläpä vilkasliikkeiseen kaupunkiin, virkisti koko pataljoonan.
15 p:nä suomalainen jääkäripataljoona saapui Libaun asemalle, missä kaupungin garnisoonirykmentin soittokunta oli vastassa. Tuo työn kuluttamiin vaatteihin puettu joukko teki vastikään rintamalta tulleena todella mahtavan ja jykevän vaikutuksen marssiessaan Libaun pääkatuja suuriin punatiilistä rakennettuihin n.s. Baierin kasarmeihin.
Ensi uutisekseen se sai kuulla, että Saksan keisari oli vihollisvalloille tehnyt rauhan tarjouksen. Elettiin jännittyneen odotuksen aikoja. Ehkäpä vihdoinkin oli sota loppuva, päättyvä tuo sairaaloinen, mieletön murhaaminen, jossa maailman jaloimmat kansat vuodattivat nuorisonsa raikkaan veren kuiviin, siten mielettömässä vihassaan turmellen oman tulevaisuutensa. Miten jalona näkyikään tuona hetkenä mielessämme Saksan kansa torjuessaan voitokkaana rajoiltaan luvultaan moninkertaista vihollista, tarjotessaan rauhaa, mutta aina valmiina jatkamaankin taistelua, jos vihollinen pysyi leppymättömänä. Oli rauhantoiveitten joulu v. 1916.
Libau on sievä rantakaupunki, mutkikkaine katuineen, rantapuistoineen ja uljaine näköaloineen Itämeren vaahtoaville ulapoille. Siellä oli kirjastoja, lukusaleja, kahviloita, jotka pian olivat viheriätakkisia jääkäreitä tulvillaan. Libaun asutus on oikeaa sekamelskaa, sillä siellä on Venäjän läntisten rajamaitten kaikkia kansallisuuksia, lättiläisiä, puolalaisia, liettualaisia ja juutalaisia.
Jääkärien tavat ja varsinkin heidän täällä tuntematon sointuva äidinkielensä herättivät kaikkialla ihmettelyä, kunnes levisi tieto, että kaupunkiin tullut uusi pataljoona oli suomalainen vapaajoukko.
17 päivänä marraskuuta Kuurinmaan kenraalikuvernööri von Alten otti vastaan pataljoonan paraatin lausuen suomalaiset tervetulleiksi kaupunkiin. "Ne aatteet, joiden puolesta te taistelette ovat korkeita, jaloja", hän jatkoi. "Te olette tehneet rintamalla kunnollisesti työtä. Me saksalaiset tulemme myöskin uskollisesti taistelemaan teidän kanssanne ja suojelemaan kansaanne ja kotimaatanne. Kun suuri taistelu itärintamalla taas alkaa, on teidän oltava hyvässä kunnossa, sillä silloin kysytään kestävyyttä ja hyvää mieskuria."
Niin kului joulu levossa. Uusi vuosi murskasi rauhan toiveet. Mutta uudet vaarat ja kärsimykset kohtasivat Saksan kansan entistään yksimielisempänä. Koko kansalle oli selvinnyt, että vihollisen päämääränä oli kokonaan kukistaa Saksan kansa, nöyryyttää ja masentaa se vuosisadaksi ja niin ollen ei ollut muuta neuvoa kuin jatkaa taistelua. "Vain entistä lujemmilla iskuilla on meidän todistettava voittamattomuutemme. Ne olkoot ainoa vastaus vihollistemme häikäilemättömiin vaatimuksiin. Deutsches Mickel, werde hart!" kirjoittivat Saksan sanomalehdet.
Mutta uusi vuosi vei odottamatta pataljoonammekin uudelleen taisteluntelmeeseen, niin ankaraan, ettemme sellaista vielä olleet ennen kokeneetkaan.
Valkeni 5 päivä tammikuuta. Hämmästyttävä uutinen kierteli pataljoonassa: majuri Baier on siirretty toiseen joukkoon! Outoja aavistuksia, ristiriitaisia tunnelmia herätti tuo tieto. Olihan monella yhtä ja toista majuria vastaankin, mutta erota hänestä, vanhasta, uskollisesta pataljoonan komentajasta, sitä ei kukaan halunnut. Tieto oli yllätys joukolle.
Marssittiin jälleen paraatikentälle. Monessa sellaisessa tilaisuudessa olemme olleet, mutta aivan erikoinen oli tunnelma tänään. Nyt vasta nähtiin selvästi majurin hyvät puolet: hänen hehkuva intonsa ja harrastuksensa Suomen vapauden asiaa kohtaan. Meidän kanssamme ei ollut helppo kenenkään tulla toimeen. Hänellä, majurillakin oli ollut monta kovaa päivää kestettävänä juuri meidän tähtemme. Monta nuhtelevaa, mutta myöskin monta innostuttavaa, rohkaisevaa puhetta hän oli pitänyt. Nyt hän piti jäähyväispuheensa. Hän oli masentunut, ero oli hänelle katkera, kuten arvata sopi. Olihan hän kiinnittänyt rohkeimmat, suurimmat toiveensa ja suunnitelmansa juuri tähän pieneen joukkoon, jonka tehtävä ja päämäärä oli niin kaukainen, mutta mielenkiintoinen. Nyt, kun pataljoonamme oli tuotu lepäämään, järjestettäväksi uudelleen ja kouluutettavaksi päätehtäväänsä Suomen vapaustaistelua varten, nyt hänen täytyi erota. Mutta hän lupasi: "Sinä hetkenä, jolloin te lähdette kotimaahanne, olen minä jälleen teidän mukananne!"
Tuskin oli pataljoona tämän juhlallisuuden jälkeen ehtinyt hajaantua kaupunkiin, kun jo lähetit saivat käskyn kiertää kaupungin, kadut ja kahvilat. Pataljoona oli hälyytetty, sen oli neljässä tunnissa oltava valmiina lähtemään rintamalle.
Mitä oli tapahtunut? Äsken majuri vakuutti, että pataljoonaa ei viedä taisteluun että se kouluutetaan ja varustetaan vasta Suomen vapaustaistelussa käytettäväksi.
Saattoi arvata, että jotain erikoista oli tekeillä, että Kuurinmaan rintama oli vaarassa ja että sen puolustukseksi koottiin kaikki käytettävinä olevat reservit. Sotilas saattoi vain arvailla tapahtumien kulkua. Hänelle ilmoitettiin sotatilanne vasta oikean hetken tullen.
Kello 4 iltapäivällä komppaniat marssivat täydessä taistelukunnossa asemalle. Pitkät junat siellä jo odottivat vieden suomalaisen joukon kohti tuntemattomia kohtaloita.
Oli tähtiyö, kirkas, hyytävän kylmä. Miehet makasivat vieri vieressä vaunun lattialla saadakseen toisistaan lämpöä ja suojaa jäätävää viimaa vastaan. Kaikki olivat ääneti. Kuurinmaan autiot kylät ja jylhät metsät siintivät salaperäisinä, pimeinä ja uhkaavina talviyössä. Seuraavana päivänä saavuimme Tukkumin kaupunkiin. Täällä oli hämminki yleinen. Nyt saatiin tietää, että venäläiset olivat alkaneet voimakkaan yleishyökkäyksen useissa kohdin noin sadan kilometrin rintamalla ja muutamissa paikoin onnistuneet murtautumaan läpi. Näillä seuduin käytiin paraillaan ankaria taisteluita. Jääkäripataljoona oli määrätty reserviksi toistaiseksi Tukkumiin.
Yöllä kello 1 hälyytys. Taas kimpsut kokoon ja junalla Mitauta kohti. Idässä tulet välähtelevät taivaanrannalla, alkaa kuulua tykkien jyminä. Saavumme pienelle Ersel-nimiselle asemalle, mistä alkaa ankara koko päivän kestävä marssi taistelukenttää, Skangal-kylää kohti. Tykkituli on ankara, taukoamaton laajalla alueella. Vastaan tulee rekiä, ja niissä haavoittuneita, paleltuneita. Levähdyspaikoissa tapaamme ajomiehiä. Nämä tietävät kertoa, että venäläiset olivat yöllä valkeihin paitoihin pukeutuneina äkkiarvaamatta tehneet ankaran hyökkäyksen jäätyneen suon yli seudulla, missä suon sulana ollessa tuskin oli vihollista näkynytkään. Vanhat maanpuolustajat eivät osanneet vaaraa epäilläkään ja tulivat täydelleen yllätetyiksi. Varsin ankarasti kuuluvat lättiläiset joukot taistelleen ja yleensä saattoi sanoa vihollisen yleishyökkäyksen tarkoituksena olevan valloittaa Mitau ja Tukkum sekä ehken karkoittaa saksalaiset koko Kuurinmaalta.
Saavumme Sumarak-nimiseen kylään, jossa ensi kerran koko vuorokauden kuluessa yritetään aterioida. Mutta juuri kun komppania on kokoontunut ruokaa hakemaan, kaikuvat jälleen komennot, - uusi hälyytys! Venäläiset hyökkäävät Piken kylään. Metsien läpi rämpien komppaniat pyrkivät Aa-joen rannalle estämään vihollista joen yli pääsemästä. Miehet ovat aivan uupuneet, nälkäiset, välinpitämättömät. Lähetti saapuu kertoen ryssien ankaran taistelun jälkeen valloittaneen Piken kylän. Ilta pimenee. Pitkinä jonoina komppaniat käyvät leveän Aa-joen yli kiivaassa kuulasateessa, jossa muutamia lievästi haavottuu. Joessa on jään päällä vettä, saappaat kastuvat ja jäätyvät kivikoviksi. On mahdoton saada niitä pois jalasta.
Vihdoin 13 tuntia kestäneen yhtämittaisen marssin jälkeen 3:s komppania majoittuu suureen kylään jokirannalla. Kenttävahdiksi määrätty komppania saa valvoa yönsä 25 asteen pakkasessa hangella.
Olemme ainoat reservit. Venäläiset ovat edenneet useita kilometrejä, lähes joen rannalle asti, vallaten enimmät saksalaisten patterit tällä kohdalla. Koska tahansa voidaan odottaa heidän hyökkäävän Aa-joen yli. Maanpuolustajat ovat aivan kuohuksissaan. "Dicke Luft, dicke Luft!" he murisevat, täällä on kaikki päin mäntyä. Tulitte viime tingassa.
Epäilemättä oli suomalaisen jääkäripataljoonan tulolla merkityksensä. Maanpuolustajat saivat uutta luottamusta ja toivoa. Niin hyvä maine oli vielä suomalaisilla, että erään korkean upseerin kerrotaan sanoneen, että hän luottaa enemmän meidän pataljoonaamme kuin rykmenttiin vanhoja maanvartiomiehiä. Varmastikin venäläiset jo olivat nähneet apujoukkojen tulon.
Samana yönä tapahtui monta hullunkurista kohtausta suomalaisten ja saksalaisten välillä, jotka viimemainitut eivät tietäneet mitään meikäläisistä. Eräs luutnantti putosi pimeässä ojaan, jolloin pari ohikulkevaa jääkäriä tuli häntä auttamaan tielle, samalla laskien tavallisia kompasanojaan. Luutnantti kauhistuksissaan tapaili revolveriaan kysyen: "Ketä te olette?" — "Suomalaisia", selittivät pojat ja kesti kauan ennenkuin luutnantille selvisi, että hän oli uskollisten liittolaisten keskellä.
Eräs aliupseeri taas saapui majoituspaikkaamme aamun sarastaessa yksinään kyselemään joitakin konekiväärejä. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiitään pitkin, kun meikäläiset tylysti vastasivat: "verstehe nicht" (en ymmärrä). Viimein eräs saksantaitoinen selvitti jutun.
Saksalaisten asema Aa-joella oli vaikea. Heitettyinä asemistaan he saivat yötä päivää maata hangella ojissa vihollisen granaatti- ja shrapnellitulen alaisina, melkein suojattomina, kestäen talvipakkasta ja mitä ankarimpia rasituksia.
Venäläiset olivat viivytelleet hyökkäyksessään ja se seikka pelasti aseman. Sen sijaan että olisivat täydellä tarmolla jatkaneet ja laajentaneet menestystään he toimivat päättämättömästi. Seuraavana aamuna jo saapui saksalaista tykistöä ja apujoukkoja paikalle. Aluksi patterit muuttelivat paikasta toiseen salatakseen vähäistä lukumääräänsä, ampuivat milloin mistäkin metsän reunasta, välistä läheltä, väliin kaukaa ja luultavasti onnistuivatkin pettämään vihollisia. Mutta pian niitä tuli enemmän. Koko maantien pituudelta marssi jalkaväkeä ja tykistöä uhatulle alueelle. Näillä suoseuduilla ei ollut tarpeeksi rakennuksia, jonka vuoksi vastatulleet joukot rakensivat sinne tänne metsien keskelle korkeita telttoja asunnoikseen.
Vihollisen puolelta tulleet ylijuoksijat kertoivat yöllä 12 päivää vastaan alkavan venäläisten yleishyökkäyksen Aa-joen yli. Iltahämärässä pataljoonamme kulki aivan joen länsirannalla olevaan Ladshen kylään. Majuri itse oli mukana. Hän ei ollut vaaran tullen tahtonut jättää poikiaan. Koko yön pommitti vihollinen ankarasti kylää hyökkäystä valmistellen. Majurin esikunta oli eräässä kivirakennuksessa kylän keskellä. Vihollisen järeät granaatit räjähtelivät ylt'ympäri iskien valtavia kuoppia maahan, ja jäätyneet soramöhkäleet rapisivat seinissä ja katoilla. Majuri Baier kulki rauhallisena ympäri valvoen ja odotellen sekä rohkaisten lähettejään. Hän oli yhtä tyyni ja rauhallinen kuin muinoin taisteluharjoituksissa Lockstedtin kentillä, ikäänkuin vaaraa ja kuolemaa ei olisi ollutkaan.
— Älkää vain antako ryssän ampua itseänne kuoliaiksi, hän puheli läheteilleen hymyillen. Minä tahdon viedä teidät kaikki Suomeen. Ja hetken kuluttua hän toi laatikon sikareja, tarjosi miehille rauhoittavat savut vakuutellen: "Ich bin doch der Familienvater." (Minähän olen tämän perheen isä.)
Aamun tullen jännitys kasvoi äärimmilleen. Kello 2 hyökkäys alkoi. Taas valaisivat raketit tienoon, kaikkialla konekiväärit rätisivät ja saksalainen tykistö alkoi juhlallisen kaamean sulkutulensa. Komppaniat hälyytettiin. Jos venäläiset pääsisivät saksalaisten varustusten läpi, oli suomalaisten heitettävä heidät takaisin.
Ja majuri, hän seisoi maantiellä esikuntineen ja lähetteineen tehden kysymyksiä kuin olisimme olleet rauhallisella opetustunnilla.
— Mistä tiedätte, että juuri venäläiset nyt hyökkäävät? kysyy hän eräältä lähetiltä.
— Siitä, että saksalaiset patterit ampuvat sulkutulta, vastaa nuori jääkäri.
— Mitä sulkutulella tarkoitetaan? j.n.e. Lopuksi hänen kasvonsa saivat ankaran ilmeen.
— Siellä venäläiset kuolevat, hän lausui viitaten Aa-joen yli, missä konekiväärien ankaraa rätinää parhaillaan käsigranaattien jymähdykset säestivät. Sielläkin taistellaan Suomen hyväksi!
Kello 5 saapuu ilmoitus: "Hyökkäys lyöty takaisin, venäläiset ovat kärsineet kaikkialla suuren tappion." Saksalaisten linjat ovat taas horjumattomat. Tie Mitauhun suljettu.
Seuraavana päivänä komppaniamme puolusti noin puolen kilometrin pituista suoaluetta joen länsirannalla. Päivällä rakennettiin esteitä ja illan tullen ne asetettiin paikoilleen, rakennettiin pitkä suojus yli suon jokirantaan saakka.
* * * * *
18/1 17. Vääpeli Vick marssitti joukkueen kylään, rakentamaan okalanka-aitaa. Ryssäin tähystäjät kuitenkin pian keksivät työssä olevat miehet ja hetken kuluttua alkoi sataa shrapnelleja taloihin. Työ oli keskeytettävä. Ryhmä kerrallaan pyrimme syöksyttäin metsän turviin, mutta erään ryhmän mukana tuli kaksi miestä liikaa ja vääpeli antoi jälellä olevien ryhmien seisoa puoli tuntia kartanolla pahimman pommituksen aikana. Todellakin omituinen sotilaskurin kasvatuskeino.
18 päivänä tammikuuta pataljoona palasi Mitauhun. Siellä oli ensi hyökkäyspäivinä vallinnut kauhu ja sekasorto. Eri virastot olivat jo pakanneet tavaransa peräytymistä varten. Moni piti Mitauta menetettynä, mutta apujoukot tulivat odottamattoman pian, länsirintamalta saakka tuli noita teräskypäräisiä hyökkäysjoukkoja, joita ei ennen täällä rauhallisilla itämailla oltu nähtykään, tuli jääkäreitä, m.m. Kaartin Jääkärirykmentti, siis maan parhaita joukkoja. Ne olivat toista väkeä kuin vanhat maanpuolustajat, nuoria, ryhdikkäitä ja ylpeitä. He kerskailivat olleensa mukana niin ja niin monessa hyökkäyksessä ja kertoivat upseereistaan, etteivät ne hyökkäyksen kestäessä koskaan heittäydy maahan, vaan kulkevat komennellen ja tarkastellen monokkeli silmässään kuin harjoituskentällä. Sellaista liikettä ei Mitaussa ole koskaan ollut.
Alkavan saksalaisen hyökkäyksen aikana aiottiin suomalaisia käyttää hiihtojoukkona ja parin viikon ajan pidettiin ahkeria hiihtoharjoituksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät kyenneet hiihtämään, yhdistettiin yhdeksi komppaniaksi, jota hiihtäjät ilveillen nimittivät "lentokomppaniaksi", se kun muutamaksi päiväksi joutui Mitaun lentokentälle lunta luomaan.
Tykkien mahtava jyminä kuului Mitauhun aamusta iltaan asti. Tuon tuostakin hälyytettiin saksalaisia joukkoja. Lähetit kulkivat kahviloissa ja elävissä kuvissa huutaen keskellä näytöstä hätyytettyjen joukkojen nimiä. Hevosilla tai autoilla vietiin nuo komeat ryntäyspataljoonat rintamalle ja tuotiin taas takaisin, kun ne olivat suorittaneet tehtävänsä. Rintamalla yhä jatkui ankara kähäkkä.
Tammikuun 24 päivänä oli suomalaisen pataljoonan vuoro lähteä. Siiloinpa muutama kymmen miestä teki tenän. He vetosivat majurin sanoihin ja lausuivat mielipiteenään, että on jo aika ruveta täyttämään moneen kertaan annettuja lupauksia. Tällä kertaa tuo liike ei saavuttanut kannatusta, vaan kieltäytyneiden tekoa paheksuttiin ankarasti. Jos kerran saksalaiset vaaran ja hädän tullen tarvitsevat apuamme, on meidän kunnianasiamme antaa sitä, oli muiden miesten mielipide. Pataljoona lähti. Valkeihin puettu hiihtojoukko lipui pitkänä jonona Aa-joen jäällä Mangalin kylää kohti, missä venäläisten pommitukset olivat kiihkeimmät. Ennen meitä oli lähtenyt Kaartin Jääkäripataljoona ja jo matkalla näkyi tuloksia heidän toiminnastaan. Vastaan tuli vankilauma toisensa perästä sekä upseereja että miehistöä, tuli uupuneina, alla päin, mutta tuntui kuin heidän silmissään olisi nähnyt ilon välähdyksen siitä, että olivat päässeet taistelun hermoja piinaavasta melskeestä ja kärsimyksistä.
Yö levätään Udran kylässä. Taistelun pauhinasta saattaa päättää saksalaisten hyökkäävän. Tykkituli jylyää ankarana aamuun asti. Kylän lähellä on suuria raskaita tykkejä ja moni asiaan innostunut ei voi pidättää haluaan tarkastaa niitä läheltä. Eräs hämäläinen kuvailee, mikä vaikutus suurella mörssärillä oli läheltä katsojaan.
— Kun minä tarkastin sen piipun putkea, niin tuo saksalainen vietävä laukaisi ja — voi jumalauta! Minä koitin leukojani, oliko yhtään hammasta jälellä. Ja se mua vielä harmitti että lähellä seisova hevonen ei yhtään pelästynyt ja minä jääkäri olin selälleni lentää.
27 päivänä tammikuuta komppaniamme marssi Mangal kylään ja sieltä edelleen noin 800 metrin päähän etulinjasta, sillä jälleen odotetaan venäläisten hyökkäävän. Tie Mangaliin on tykkitulen alaisena. Kummallakin puolen räjähtävät vihollisen granaatit jymisyttäen maata ja sirpaleet vinkuvat ilmassa. On suorastaan ihme, ettei kukaan kaadu tai haavoitu. Tien varrella siellä täällä näkyy hevosen raatoja ja venäläisten jäätyneitä ruumiita, toiset selällään otsa murskana, sormet törröttäen harallaan, toiset käppyrässä eri asennoissa, kalseina kuin vahakuvat. Koko metsä on täynnä ruumiita ja ankaran taistelun jälkiä. Täällä ovat saksalaiset ryntäysjoukot ja jääkärit olleet työssä.
Hiihtojoukot sijoitetaan keskelle tuota kuolleitten täyttämää metsää' erääseen suureen kirkkomaiseen puurakennukseen. Jalkamiehet asuvat eräässä entisessä tallissa, sikolätissä ja mikä missäkin. Pakkanen yhä yltyy.
* * * * *
21/1. Elämme kuin horrostilassa, miehiä kalvaa reumatismi. Maanvartioväki tietää kertoa venäläisten harjoittaneen hyökkäyksen aikana kaameita julmuuksia, yleensä tappaneen saamansa vangit ja haavoittuneetkin.
Taistelulinjan edessä on laaja suo täynnä ruumiita. Venäläisten hyökkäykset ovat täällä olleet erikoisen kiivaat, mutta konekiväärit ovat pysähdyttäneet rynnäkön. Ovatpa kasakat yrittäneet ratsastaen rynnätä, mutta sekin yritys on rauennut. Okalanka-aitojen edessä makaa kasoittain ruumiita. Useimmat ovat haavoittuneet rintaan ja vatsaan, toisilta on pää murskana. Vaatteet, varsinkin paidat, ovat mustassa hyytyneessä veressä. Murskautuneita kiväärintukkeja ja repaleisia laukkuja on yltympäri kenttää kuusien juurilla ja nouseva aamuaurinko luo kirkkaan kellahtavan valon noiden ilmeettömien kasvojen ja poljetun taistelutantereen yli.
* * * * *
Seuraavina päivinä saksalaiset joukot etenevät asemamme molemmin puolin. Taistelun telme ja tykkienjyske laantuu harvoin. Venäjän parhaat joukot ovat tulessa. Kerrotaan, että 2 venäläistä armeijakuntaa taistelee Aa-joella kahta saksalaista divisioonaa vastaan. Näissä hyökkäyksissään venäläiset ensi kerran tällä rintamalla käyttävät myrkyllisiä kaasuja. Eräänä iltapäivänä helmikuun alussa he alottavat kiivaan tykkitulen edessämme olevia asemia vastaan ampuen kaasugranaatteja. Meikäläisten alueelle asti lentelee tuhkatiheään noita epämiellyttäviä pommeja. Kaasunaamarit ovat kuitenkin kunnossa joka miehellä, joten tappiot vältetään.
Helmikuun alkupuolella ovat saksalaiset vallanneet takaisin melkein kaikki entiset asemansa. Taistelu taukoaa venäläisten huomattua yrityksensä epäonnistuneen. Mitau pysyy saksalaisten hallussa. Helmikuun puolivälissä suomalainen pataljoona siirretään Tukkumiin.
Talvitaistelut Aa-joella olivat päättyneet. Saksalaisen ylijohdon tiedonantojen mukaan tämän ankaran vihollishyökkäyksen kehittyminen ja torjuminen oli yleispiirteissään seuraava:
Taistelut alkoivat yöllä tammikuun 5 päivää vastaan. Kaksi kokonaista armeijakuntaa otti hyökkäykseen osaa vihollisen puolelta. Toinen näistä oli lättiläinen, s.o. kokoonpantu miehistä, joiden kotipaikka oli taistelutantereen lähiseutu. Sodassa merkitsee erikoisen paljon taistelualueen tarkka tunteminen ja täällä etenkin siis hyökkääjillä oli suuret edut puolellaan. Soiden pettävät rimmet ja vakavapohjaiset kannaksethan vain seudun asukkaat voivat tarkalleen tuntea. Toinen armeijakunta — siperialainen — taas oli saanut levätä, kuukausimääriä kun saksalaiset vähäiset puolustusjoukot sen sijaan olivat olleet yhtämittaisessa rintamapalveluksessa. Taistelujen päämääränä oli vallata Mitau — mikä kaupunki oli rintamasta vain 15—20 kilometrin päässä. Venäläiset hyökkäsivät Tirul-suon metsäalueilta ja pääsivät kolmessa kohdin saksalaisten linjojen läpi. Mitaun—Riian maantien molemmin puolin kiihtyi tykkituli erittäin ankaraksi; kaasuhyökkäyksillä yritti vihollinen lamauttaa puolustajia, mutta kaikki hyökkäykset heitettiin takaisin. Boubai-kylän luona puolusti asemia vastamuodostettu rykmentti, joka hyökkäyksen pakottamana aluksi peräytyi hiukan, mutta jo 6 p:nä saksalaiset vastahyökkäyksellä karkoittivat vihollisen ja saivat takaisin entiset asemansa. Monet sadat venäläisten ruumiit peittivät taistelutantereen.
Paremmin onnistui venäläisten hyökkäys Skangalin luona, missä he etenivät useita kilometrejä, jolloin asema jo näytti erittäin uhkaavalta. Apujoukkojen saavuttua täälläkin ankarilla vastahyökkäyksillä asema palautettiin ennalleen tammikuun 8 päivän seuduissa.
Kauimmin kestivät taistelut Mangal-kylän luona. Reservit saapuivat tänne myöhemmin ja vähälukuisempina kuin edellisiin rintaman murtokohtiin. Vain askel askeleelta toimeenpanemalla useita yksityishyökkäyksiä saksalaiset jälleen pääsivät entisiin asemiinsa vihollisen tehdessä mitä sitkeintä vastarintaa.
Taistelujen ankaruudesta ja joukkojen osaksi tulleista kärsimyksistä antaa eräs sotakirjeenvaihtaja eloisan kuvauksen:
"Tammikuun 29 oli 20 p. astetta pakkasta. Jo aamun sarastaessa tykistömme miinanheittäjien avustamana alkoi pauhata kiivaasti tehden hävitystyötään venäläisten asemilla. Myöskin venäläinen tykistö, jopa suurikaliiberiset laivatykit yhtyivät leikkiin. Siitä huolimatta kävivät taisteluihin tottuneet itäpreussilaiset rykmentit rynnäkköön, mikä nerokkaasti johdettuna vastustamattomalla voimalla edistyi. Venäläiset heitettiin ulos valtaamistaan asemista, kaksi rykmentinkomentajaa, 14 muuta upseeria ja 908 miestä saatiin vangiksi ja saaliiksi 15 konekivääriä.
"Taistelujen tuimuutta ja joukkojen kärsimyksiä niiden kestäessä tuskin voi sanoin kuvata. Tammikuun viime päivinä ei suo pakkasesta huolimatta ollut kaikkialla kulkukelpoinen. Sotilaat vajosivat rimpiin usein vyötäröitä myöten ja kaiken aikaa kylvi venäläinen tykistö kuolemaa hyökkääjien ylle.
"Kun sitten vihollinen on heitetty asemistaan, saa voittaja haltuunsa tuhoisan tykkitulemme murskaamat varustukset täynnä pirstoutuneita hirsiä, maata, mutaa, lunta ja ruumiita. Tämä barrikaadi on nopeasti laitettava puolustuskuntoon, mikä työ on erittäin vaikeaa kun maa ja kaikki esineet ovat jäätyneet. Sitten yritetään rakentaa jonkinlainen katto ja seinät suojaksi viimaa ja pakkasta vastaan, mikä öisin kohoaa aina 25 jopa 30 asteeseen Celsiusta. Vihollisen ylivoima, epäsuotuisa sää ja vaikea maanlaatu tekevät nämä taistelut sodan ankarimmiksi. Kunnon joukkomme osoittavat tuolla Kuurinmaan Aa-joen rannoilla sellaista hiljaista uljuutta ja urhoollisuutta, että he ansaitsevat koko isänmaan jakamattoman ihailun."
Todisteena siitä, että näissäkin vaikeissa olosuhteissa mieliala saattoi säilyä virkeänä jopa leikillisenä, liitettäköön tähän erään "kenttäharmaan" sotilaslehteen kirjoittama hullunkurinen, jonkinlaista suomalaista arkkiviisua vastaava runoelma.
AN DER AA.
Im Januar 1917.
Ein Gruss aus dem Schützengraben.
An der Aa ist's lustig — Huh!
Es friert dort das Wasser zu.
An der Aa, da liegt ein Sumpf,
Drin sinkt Stiefel, Bein und Strumpf.
An der Aa, am Tirulwald
Hat's jetzt wieder mal geknallt.
An der Aa, mit grosser Zahl
Stand ein Russki-General,
Schielt mit sehnsuchtsvollem Sinn
Von der Aa nach Mitau hin.
Sprach zu seinem Henkersknecht:
"Aa und Mitau wär' mir recht,
Auf du Knechtesseele du
Hol' mir Aa und Mitau!"
An der Aa, im Tiruwalde —
Hui! Wie pfiff der Wind da kalte!
Mitternächtlich durch den Draht
Zu verüben Moritat
Schlichen russische Kohorten
Nach der Aa um da zu morden.
Dort da klang — und das war fein,
Hart und laut die "Wacht am Rein!"
Das dem russ'schen Henkersknecht
Ward im Herzen bang und schlecht.
An der Aa, im Schnee und Eis
Manchem wurde da ganz heiss.
An der Aa ward mancher kalt,
ward im Sumpf begraben bald.
Russki! Russki! Lass dir raten,
Lass von deinem Moritaten,
Lass von Aa und Mita-u,
Lass den Tirulwald in Ruh'.
Auch hier steht und nicht allein —
Fest und treu die Wacht am Rein!
Aa-joen talvitaistelut olivat viimeiset sotatapahtumat, joihin suomalainen jääkäripataljoona itärintamalla otti osaa. Kevät toi mukanaan suuria muutoksia. Venäjän vallankumouksen jälkeen ei itärintaman pohjoisosissa enää sattunut mitään huomattavia taisteluja. Suomalainen pataljoona siirrettiin jälleen Libauhun, missä heti alkoivat monen monituiset uudet kurssit pataljoonan sotilaskasvatuksen täydellistyttämiseksi.